Uuteen syksyyn.

Viikko takaperin tuli täyteen vuosi Islantiin muutosta. Mitä sitä onkaan taas tapahtunut kaikelle ajalle?

Uusi kouluvuosi alkaa maanantaina. Meidän taloutemme koostuu tällä hetkellä kolmesta vanhasta opiskelijasta, yhdestä poikaystävästä ja kahdesta uudesta opiskelijasta. Vielä olisi tilaa yhdelle, saa nähdä tuleeko.

Gradunteko on välitilassa. Kirjallisuuskatsaus kattaa jo neljätoista julkaisua ja kahdeksantoista sivua, mutta kyselytuloksiakaan ei ole vielä analysoitavaksi. Valmistuminen jouluun mennessä lienee turhan optimistinen ajatus. Jospa tammikuussa.

Pari viikkoa takaperin tein viiden päivän visiitin tutkimuskohteeseen, tekemään omakohtaista arviota alueen 'villeydestä'. Viimeisestä päivästä tulkin sitten varsin villi, kun meidät pohjoisen rannan leirintäalueelle leiriytyneet evakuoitiin etelään, koska pohjoispuolella aallokko oli liian kova turistipaatin tulla meitä hakemaan. Kävelimme sitten kaikkine tavaroinemme neljä-viisi tuntia raesateessa, ylittäen koskiksi paisuneita puroja tilanteen salliessa kahlaten, ja tilanteen pakottaessa henkemme kaupalla yli hyppien.  Tulinpa jälleen kerran todenneeksi, että minusta tuskin on extreme-urheilijaksi. Päästyämme läpimärkinä ja lopen uupuneina lopulta laivaan, ei onnistumisen riemu ollut suoranaisesti päälimmäinen tunnetilani.

Alla muutama kuva todistaakseni että kyllä siellä aurinkokin paistoi.

Edessä odottaa myös muutaman viikon Suomen-visiitti. Elän toivossa että ehdin saada turistien kyselylomakkeet takaisin siihen mennessä, helpottaisi elämää huomattavasti. Kesäasukkaiden ja työntekijöiden haastattelu hoituukin sitten internetitse.

Kesänviettoa ja Islannin terveydenhuollon ihmeitä.

Pahoittelen pitkäksi venynyttä kirjoitustaukoa. Kaikenlaista on ehtinyt kuukauden aikana, mm. saada vieraita kotimaasta ja käydä itsekin Suomessa. Graduntekokin alkaa hiljalleen päästä kunnolla vauhtiin. Lisäksi eilen oli Beer Pongin Islanninmestaruuskisat, ja tänään ja huomenna suopotkupallon EM. Edellisessä oli alle kymmenen osallistujaa ja voittajat löytyivät lopulta allekirjoittaneen kämppiksistä (melkein sukua...). Suofutiksessa onkin sitten nelisenkymmentä joukkuetta, ja omat taisivat pudota jo alkusarjoissa.

Minun Suomessa ollessani eräs kanadalaisistamme joutui testaamaan paikallista terveydenhuoltoa vähän ikävällä tavalla, hän kun väänsi polvensa sijoiltaan frisbeetä pelatessaan. Kiukkuiset opiskelukaverit kertoivat jälkeenpäin, kuinka apua haettaessa (sairaalaan oli tapahtumapaikalta n. 150 metriä) lääkärin ensimmäinen kysymys oli ollut: "Onko se joku jonka minä tunnen?" Tämän jälkeen kyseinen tohtori oli käynyt hakemassa parkkipaikalta autonsa, ajanut sillä tien yli parisenkymmentä metriä lähemmälle parkkipaikalle ja laahustanut sieltä rauhalliseen tahtiin katsomaan tuskissaan makaavaa potilasta. Seuraavan 45 minuutin ajan potilasta sitten tuijoteltiin kädet taskuissa, kunnes jostakin ilmestyi mystinen toinen mies, joka laittoi mitään sanomatta nivelen takaisin paikoilleen ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tämän jälkeen saatiin potilas sitten jo sisätiloihinkin hoitoon. Kipulääkettä ei ollut saatavilla ennen kuin sairaalassa, koska "ei mulla ole tässä kuin morfiinia." Röntgenkuvat otettiin seuraavana päivänä, kun potilas palasi omatoimisesti takaisin sairaalalle niitä pyytämään.

Jatkossa pyrimme siis pysyttelemään suurinpiirtein terveinä. Alla muutama kuva korvauksena kertomatta jääneistä tarinoista.

Suomalaisten ystäviemme kanssa kävimme kesäkuun lopulla seitsemän tunnin vaelluksella. Sää oli varsin vaikuttava.

Lunni Látrabjarkin lintukallioilla. Yllättävän pieniä olivat ne, vain hiukan puistopulua suurempia.

Yksityiskohta Isafjordurin Slutwalkilta heinäkuun 23. päivä.

Paikallisen pelastuslaitoksen harjoitukset satamassa pari pävää sitten.

Muutoksia

Kertovat että tämä kesäkuu on ollut sään puolesta Islannin huonoin miesmuistiin. En ole yllättynyt. Lämpötila on ollut suunnilleen sama maalis-huhtikuusta alkaen, ja aina silloin tällöin on sadellut lunta. Nyt ollaan saatu pari päivää nauttia ihan oikeasta auringonpaisteesta, ja pihallakin on pärjännyt ilman villapipoa.

Suurimmalta osalta meistä ovat kurssit päättyneet. Ne muutamat jotka eivät osallistuneet tammikuun ekologiakurssille käyvät vielä vapaaehtoista turismikurssia ja muutamat lähtevät kuun vaihteessa Husavíkiin merinisäkäskurssille. Me muut yritämme vähitellen keskittyä graduihimme.

Ne jotka eivät tee graduaan Islannissa, lähtevät yksi kerrallaan kotiin. Joka viikonloppu on pidetty läksiäisiä, ja meidän opiskelijakämppämme muuttuvat yhä autiommiksi. Tuntuu oudolta kun tutut naamat eivät tule enää vastaan keittiön ovella.

Oma graduprojektini keskittyy läheiseen luonnonsuojelualueeseen, ja viime viikolla tein puistonvartijaporukan kanssa ensimmäisen tutustumismatkani pääkallonpaikalle. Veimme retkeilijöiden tarvitsemia varusteita paikan päälle ja laitoimme leiripaikkoja kuntoon. Sää oli vielä masentavampi kuin Ísafjörðurissa. Alueen valtiaat, naalit, kävivät kuitenkin tervehtimässä.

Lähiviikkoina tieteentekoni ei valitettavasti tule olemaan yhtä kiehtovaa. Ennen heinäkuun alun Suomen-visiittiäni tulen istumaan tiiviisti kiinni tietokoneessa tekemässä kirjallisuuskatsausta ja suunnittelemassa kyselykaavakkeita tuleville uhreilleni. Toivottavasti välillä pääsee nauttimaan auringostakin.

Tuli tuhkasta jälleen II

Ei tullut Katlaa, tuli Grimsvötn. Me olemme turvallisesti ja tylsästi toisella puolella saarta, mutta lähteeni Reykjavíkissa kertoo että siellä näkyvyys on nollassa ja silmiä kirvelee ulkona ollessa. Erinnäisiä ihmisiä, muun muassa tällä viikolla alkavan kurssin opettaja, on jumissa erinnäisillä lentokentillä keski-Euroopassa.

Tosiasiassa purkaus tullee olemaan kansainvälisiltä vaikutuksiltaan suhteellisen pieni, ja Keflavikissakin odotetaan lentoliikenteen käynnistyvän tänä iltana. Ulkomaalaisen median vaahtoaminen herättää täällä lähinnä huvittuneisuutta (samoin kuin se että purkauksen alku osui täsmälleen samalle kellonlyömälle jolla kajahtanut amerikkalaispastori oli ennustanut maailmanlopun alkavan). Suomalaisten iltapäivälehtienkin siteeraamalle IceNewsille kirjoittava englantilaisystäväni on ilmeisesti elänyt muutaman viime päivän lähinnä näppäimistöönsä liimattuna.

Sillä aikaa kun Kirkjubæjarklaustur (ja nyttemmin ilmeisesti myös Reykjavík) hukkuvat tuhkaan, Ísafjörðurissa kahlataan lumessa. Jokseenkin ankeaa näin toukokuun loppupuolella, ja epätavallista Islanninkin mittakaavassa. Oma henkilökohtainen tappioni asiaan liittyen on etten pääse tutulle lammasfarmille auttamaan karitsoinnissa, kun tiet eivät ole ajokunnossa. Olen hivenen katkera.

Tutkimussuunnitelma hyväksytty. Kolmen viikon päästä kun viimeinen kurssi päättyy, pitänee ruveta vähitellen tositoimiin.

Euroviisuja ja läheneviä läksiäisiä

Islantilaiset saattavat hyvinkin olla pallonpuoliskon suurimpia Euroviisufaneja. Tieto Islannin pääsystä finaaliin löysi tiensä jopa tavallisesti hyvin asiallisen program directorimme (saa ehdottaa kunnollista suomennosta) sähköposteihin. Ja eilen oli sitten tietysti finaalibileitä ympäri kaupunkia. Meiläkin oli omat, kera kansainvälisten nyyttäreiden ja arvostelukaavakkeiden.

Itsehän taiteilin elämäni ensimmäiset karjalanpiirakat. Lopputulos muistutti lähinnä tuskallisen kuoleman kokeneita merimakkaroita, mutta maku oli ilmeisesti ainakin kelvollinen.
Luonnollisesti asiaan kuului myös juomapeli, jossa juotiin mm. tuulikoneille, valkoisille vaatteille ja euroviisumodulaatiolle, sekä pisteidenlaskun aikana kukin itselleen arvotulle maalle. Azerbaidžan ja Ruotsi voivat loppuillasta hieman huonosti.

Meillä alkavat kurssit käydä vähiin. Ensimmäinen koko vuoden opiskellut lähtee viikon kuluttua kun tämä kurssi päättyy, ja siitä eteenpäin kesä onkin pelkkiä jäähyväisiä. Minulla itsellänikin alkaa ensimmäistä kertaa olla sellainen olo että Suomeen paluu ei olisi katastrofi, mutta näillä tiedoilla tulen olemaan täällä tammikuulle. Ensimmäinen kotimaanvisiitti odottanee heinäkuussa. Syksystä tuleekin sitten mielenkiintoinen, kun keskimäärin kerran kuussa olisi Erittäin Hyvä Syy käydä Suomessa.

Kanadalaisprofessori Coastal and Marine Conservation -kurssilta on lupautunut graduohjaajakseni, ja yliopiston tuomio tutkimussuunnitelmastani pitäisi tipahtaa sähköpostiin päivänä minä hyvänsä. Enää ei tarvitsisi kuin löytää joku paikka mistä näkee tämäniltaisen Suomi-Ruotsi -jääkiekkofinaalin.

Pääsiäinen islantilaisittain - kuvien kera

Päivän pääuutiset: Osama Bin Laden on tapettu ja Hornstrandirissa, tulevalla tutkimusalueellani ja vain puolentoista vuonon päässä täältä, on nähty jääkarhu. En tiedä kummasta olen kiinnostuneempi, annettakoon se anteeksi pikkukyläytyneelle tutkijalle.

Palataan kuitenkin menneisiin viikkoihin. Pääsiäinen on täällä toinen vuoden kahdesta kohokohdasta, kertovat paikalliset. En ole ihan varma mikä se toinen on, mutta veikkaan vuodenvaihdetta.

Pääsiäisviikko on täällä myös Skíðavikan, hiihtoviikko. Ohjelmassa oli tänä vuonna - ja ymmärtääkseni vuosittain - hiihtotapahtumia, paikallisten taidenäyttelyitä ja musiikkia. Viikonloppu huipentui niinikään vuosittaisiin Aldrei fór ég suður -musiikkifestareihin (nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä "Ja etelään en mene"). Keskimäärin koko kaupungin asukaskunta + saman verran turisteja pakkautui kahdeksi sateiseksi illaksi vanhaan teollisuusrakennukseen kuuntelemaan varsin monipuolista artistitarjontaa, joka kerääntyi tänne ympäri saaren. Kuultiin poppia, rokkia, teknoa, jazzia ja heviä. Kuulin muun muassa ensimmäistä kertaa elämässäni örinäheviä naisvokalistilla. Mielenkiintoinen kokemus.

Keikkojen jälkeen yritettiin jatkaa illanviettoa, mutta kaupunki oli niin täynnä turisteja että ainoiseen kolmeen vaihtoehtoiseen baariin ei ihan tosissaan mahtunut sisälle.

Sellainenkin ihme täällä nähtiin pääsiäisviikonlopun aikana kuin perheenjäseniä ja sukulaisia. On aina mielenkiintoista nähdä mistä täällä kaikki keskenään samassa kuplassa elävät ihmiset tulevat. Joidenkin kohdalla havainnot ovat sitten enemmän yllättäviä kuin toisten.

Festareiden jälkeisen viikon, joka meillä oli myös vapaata, lähes kaikki viettivät matkustellen, perheidensä kanssa tai ilman. Monet kiersivät Islantia, osa lähti hakemaan lämpöä Englannista, Espanjasta tai Pohjois-Amerikasta. Me teimme neljän päivän kierroksen Reykjavíkiin ja lähiseuduille, bongailemaan Islannin tunnetuimpia turistinähtävyyksiä. Kiersimme "Golden Circlen", joka kattaa Þingvellirin luonnonpuiston (joka on Islannin ainoa UNESCOn maailmanperintökohde), Gullfossin vesiputouksen ja Haukadalurin geysir-laakson (klikkaa kuvia nähdäksesi täysikokoiset).

Þingvellir

Strokkur ottaa vauhtia

Gullfoss

Käytiin myös Blue Lagoonin kylpylässä, vakaana aikomuksenamme rentoutua ja lämmitellä geotermaalisissa lähteissä. Valitettavasti koko päivän satoi kaatamalla rakeita, ja tuuli oli niin kova että se sekoitti veden, sillä seurauksella että lämpötila oli suunnilleen sama kuin suomalaisessa järvessä ennen juhannusta. Kirkkaasti mielenkiintoisin kylpyläkokemukseni.

Viimeisenä päivänä käytiin vielä Hallgrímskirkjanin tornissa ottamassa näköalakuvia Reykjavíkista. Yritin myös etsiä itselleni farkkuja, mutta täkäläiset naiset pukeutuvat vain legginseihin ja pitkiin paitoihin. Ei siis löytynyt.

Reykjavík auringossa

Tänään on sitten palattu taas arkeen kahden viikon lomailun jälkeen. Kurssit alkavat, ja gradun tutkimussuunnitelman deadline on keskiyöllä. Parin viikon päästä pitäisi tulla siitä tuomio, katsellaan miten käy.

Dioksiinia, julkkiksia, vaelluksia ja valokuvia

Kirjoittelin muistaakseni jo joskus syksyllä kotivuonomme perällä kaasuttelevasta jätteenpolttolaitoksesta, joka vei meiltä viimeisenkin uskon siihen että Islanti olisi jotenkin vihreä maa. Kyseinen konstruktio on nyt viimeinkin suljettu lopullisesti, kun sen vieressä sijaitsevan maatilan lehmien maidosta löytyi dioksiineja reippahasti yli minkään suositusarvojen. Huhut kertovat että jätteenkäsittelyjärjestelmä menee nyt kerralla uusiksi: Kaikki kierrätetään ja ylimääräisistä roskapusseista tulee lisämaksu. Kaikki voittavat, paitsi viljelijä, jonka koko karja menee todennäköisesti syömäkelvottomana teuraaksi, eikä kukaan tiedä kuinka kauan menee ennen kuin maa on taas viljelykelpoista.

Jeremy Irons (!!!) oli kuulemma viikonloppuna/alkuviikosta täällä tekemässä BBC:lle dokumenttia aiheesta. Valitettavasti onnistuin itse olemaan juuri silloin road tripillä poikaystävän ja kolmen hullun norjalaisen kanssa. Oli meillä hauskaa sielläkin, vaelleltiin t-paidat päällä lumen peittämillä vuorilla, auteltiin hevosenomistajien kahvilassa Þingeyrissä ja ihailtiin edellä mainittujen kuusiviikkoista vauvaa.

Jeremy Ironsin tiimoilta kuulin myös, että Viggo Mortensen käy täällä aina silloin tällöin, ja Mick Jaggerkin on bongattu kylältä. Kysyn vaan että miksei yliopisto käytä näitä faktoja mainonnassaan? Olisin tullut tukka vielä pidemmällä putkella.

Poikaystävä listattiin tänään paikalliseen baari-ravintolaan kiireapulaiseksi, ensimmäistä keikkaa odotellessa. Tarkoittanee sitä ettei lähdetäkään pääsiäislomalla Islannin-kiertoajelulle, niin kuin etukäteen suunniteltiin. Huomattavasti taloudellisempi vaihtoehto tämä.

Koira-adoptioprojekti lopulta otti ja kariutui. Tämän hetkinen omistaja löysi Reykjavíkista uuden tyttöystävän, joka kuulemma "rakastaa koiria". Ei auta kuin toivoa että tyttö myös ymmärtää koirista jotain. Onpa Píla ainakin kerran elämässään pesty ja sen kynnet leikattu.

Aloitin viikko sitten 365-valokuvaprojektin. Yksi valokuva joka päivä vuoden ajan. Saattaa kertoa jotain elämästäni täällä, mitä blogi ei kerro. Tai sitten ei.