Kielikurssi on onnellisesti opiskeltu. Osaan sanoa islannksi vähintäänkin 'hyvää päivää', 'kiitos paljon' ja 'puhun vähän islantia'.
Kielenopiskeluun kuului muun muassa kaksi elokuvailtaa. Suosittelen lämpimästi leffaa nimeltä Children of the Nature, joka on huomattavasti parempi kuin IMDB:n arvosana antaa ymmärtää. Lisäksi tehtiin ekskursio läheiseen laaksoon, jossa päästiin tutustumaan paikalliseen pakanauskontoon ja maistelemaan paikallisravintolan ruokia. Valitettavasti listalla ei kuitenkaan ollut hiekkakuopassa hapatettua haita.
Kielikurssin päätteeksi käytiin paikallisessa kalaravintolassa, jossa oli syö-niin-paljon-kuin-voit -buffet. Kissakala oli käsittämättömän hyvää. Ravintolaillan jälkeen jatkettiin paikalliseen pubiin, jossa käytiin olutlasien ääressä syvällisiä keskusteluja muun muassa saksalaisten kollektiivisesta syyllisyydestä, Skotlannin separaatioaikeista, erilaisista englannin aksenteista, EU:sta ja Natosta.
Eilen oli maisteriohjelman aloitustilaisuus. Aluksi meille esiteltiin taloa, henkilökuntaa ja kaupunkia, jonka jälkeen ajettiin vuoren toiselle puolelle rantakävelylle (6 km tunnelissa, hui!). Rannalla juotiin alkumaljoina islantilaista vodkaa simpukankuorista ja syötiin lättyjä kaakaon kera. Illalla oli sitten opiskelijajärjestö Ægirin (meren ja bilettämisen jumala) grilli-ilta, jossa pääsimme tapaamaan sekä toisiamme että viimevuotisia opiskelijoita. Joidenkin ilta venähti aamun puolelle, joten tänään Punaisessa Talossa on hoiperrellut muutamia hyvin krapulaisia angloamerikkalaisia.
Tänään allekirjoittanut sekä suomalainen Annukka, latvialainen Liene ja israelilainen Dafna ryhtyivät vuorenvalloitukseen. Valitsimme spontaanisti helponnäköisen kohdan rinteesta ja ryhdyimme rämpimään ylöspäin, mikä oli päättyä katastrofiin siinä vaiheessa kun rinne muuttui irtokiviksi ja -hiekaksi, ja alkoi sataa. Liene jouduttiin kertaalleen pelastamaan kallionkielekkeeltä ja ehdimme kaikki pelätä enemmän tai vähemmän henkemme puolesta, mutta selvisimme kuin selvisimmekin ehjinä alas.
Ihmiset täällä ovat mahtavia, sekä islantilaiset että opiskelijat. Kaikki ovat uskomattoman avoimia ja sosiaalisia. Kielellinen itsetunto täällä kyllä pyrkii hiukan romahtamaan, kaikkien sadanyhden kanadalaisen ja muutaman muun natiivin englanninpuhujan kanssa. Onneksi pystyn kommunikoimaan varsin sujuvasti kaikkien kanssa, ainoastaan porukan ainoan englantilaisen kanssa on lieviä molemminpuolisia ymmärrysvaikeuksia. :)
Nyt jazz-konserttiin. Kyllä niitä kuviakin vielä joskus tulee.
-Vilma
sunnuntai 29. elokuuta 2010
lauantai 21. elokuuta 2010
Muuttomatka
Allekirjoittanut on onnellisesti perillä.
Bussi vei perjantaina kiltisti Helsinki-Vantaalle. Check-in-jonossa oli paljon ihmisiä joilla oli kauhea kiire luukulle, mutta pääsin sinne lopulta minäkin. Turvatarkastuksessa sain osakseni elämäni huolellisimman hipelöinnin, huomasi että koneen matkustajista suurimmalla osalla oli päämääränä Yhdysvallat.
Vaikka tiesin olevani tulossa täysin eri ilmastovyöhykkeelle, onnistui Islanti sittenkin yllättämään. Ensimmäinen ajatus tihrustaessani lentokoneen keskipaikalta ikkunasta ulos ja siiven yli, oli "onpa se ruskea". Keflavikin lentokentältä lähdettäessä ajettiin lähes täysin kuolleen kivierämaan halki, vasta Reykjavikista löytyi puita, nurmikkoa ja kukkamaita.
Islantiin lentämisestä tekee varsin hämmentävää se, että a) Reykjavikissa on kaksi lentokenttää, kaupungin ulkopuolella Keflavik, joka on iso ja hoitaa kansainvälisen liikenteen, ja lähempänä keskustaa Reykjavik Airport, joka on hyvin pieni ja hoitaa pääasiassa kotimaan liikenteen, sekä b) se, että ulkomaille liikennöi Icelandair ja kotimaassa Air Iceland. Pysy siinä nyt sitten kartalla.
Reykjavikiin saavuttua olin väsynyt, nälkäinen, ikävissäni ja lievästi päänsärkyinen, joten en jaksanut liiemmälti ottaa iloa irti kaupungista. Hoipertelin syömään ensimmäiseen vastaantulevaan pitseriaan ja kävin ottamassa pari valokuvaa, minkä jälkeen painuin takaisin hostellille hyödyntämään hetkeksi ilmaista wlania ja sitten nukkumaan.
Lauantaiaamuna lento Isafjorduriin lähti kahdeksalta. Olin jo hostellia varatessani lähettänyt sähköpostia siitä miten check-out hoidettaisiin puoli seitsemän aikaan, koska respa ei ollut niin aikaisin auki. Sähköpostitse minulle vastattiin, että voisin jättää avaimeni keittiön ovelle. Kun sisäänkirjautuessani kysyin samaa, minun käskettiin soittaa annettuun puhelinumeroon, joku tulisi ottamaan avaimen vastaan.
Heräsin sitten herätyskellon piipatessa kuutta, keräsin tavarani, hiivin ulos dormitorystä ja soitin annettuun numeroon. Hämmästynyt miesääni vastasi: "You're checking out? Just leave the key on the bed." Vein sitten lievästi sadatellen avaimen takaisin punkalleni ja soitin taksin. Ajomatkalla kentälle ihmettelin, miten hiljainen Reykjavikin keskusta on vielä lähempänä seitsemää aamulla. Vasta kun taksi oli jättänyt minut lentokentän lukitulle ovelle, tulin katsoneeksi rannekelloani. Tässä vaiheessa tajusin, etten ollut missään vaiheessa kääntänyt herätyskellona toiminutta kännykkääni Islannin aikaan. Kello oli toisin sanoen neljä aamuyöllä. Sillä hetkellä ei ollut niin sanotusti voittajafiilis.
Olin soittanut taksin hostellin kolikkopuhelimesta joten minulla ei ollut sen numeroa, eikä minulla tietysti ollut myöskään enää hostellin avainta, joten minulle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin jäädä istumaan lentokentän edustalle. Siellä ei tietenkään ollut edes ainuttakaan penkkiä. Istuin sitten laukullani katsellen auringonnousua ja kuunnellen Reykjavikin heräämistä - mikä ei muuten ole lainkaan niin runollista kuin miltä kuulostaa. Minulla oli huomattavan tylsä ja kylmä kolmituntinen, ja tunsin oloni pummiksi.
Siitä alkaen kun lentokentän ovet avautuivat seitsemältä, kaikki menikin sitten taas suunnitelmien mukaan. Maan sisäinen lentely oli varsin hämmentävä kokemus, kukaan ei ollut kiinnostunut passistani tai siitä mitä minulla olisi mahdollisesti saattanut olla paitani alla.
Isafjordurin lentokentällä minua oli vastassa yliopiston edustaja, varsin mukavan oloinen nuori nainen, joka esitteli minulle muutaman tärkeimmän paikan kaupungissa, käytti yliopistolla ja vei lopulta uuteen kotiini, niin kutsuttuun Punaiseen Taloon. Talo oli juurikin niin idyllinen kuin kuvien perusteella näytti, ja koska sinne oli muuttanut vasta yksi keski-ikäinen, islantilais-honkongilainen pariskunta, pääsin valitsemaan huoneeni ihan itse. Niinpä minulla on nyt huone kahdella ikkunalla ja pienellä parvekkeella aivan kylpyhuoneen vieressä.
Valitettavasti talo on hiukan tarpeettoman brittiläishenkinen. Tuplaikkunat, kuivauskaapit tai vessan käsisuihkut eivät ole vielä löytäneet tietään tällekään saarelle. Hanat ovat sentään sekoittavia.
Ei-toivotusta heräämisajasta johtuen tämänkin päivän olen ollut liian väsynyt tekemään mitään järkevää. Olo on vielä toistaiseksi hiukan orpo ja eksynyt, luotan että pääsen paremmin vauhtiin kun saan lisää kämppäkavereita. Muiden Punaisen Talon asukkaiden pitäisi olla suunnilleen minun ikäisiäni, mikä on tietysti mukavaa.
Huomenna on sitten islanninkurssin aloitustilaisuus, johon pitäisi osallistua muutaman opiskelukaverinkin. Internetin saamisessa asunnolle todennäköisesti kestää, onneksi täällä on useampi julkinen paikka joissa on vapaa ja ilmainen wlan. Kuulette siis minusta jatkossakin.
-Vilma
Bussi vei perjantaina kiltisti Helsinki-Vantaalle. Check-in-jonossa oli paljon ihmisiä joilla oli kauhea kiire luukulle, mutta pääsin sinne lopulta minäkin. Turvatarkastuksessa sain osakseni elämäni huolellisimman hipelöinnin, huomasi että koneen matkustajista suurimmalla osalla oli päämääränä Yhdysvallat.
Vaikka tiesin olevani tulossa täysin eri ilmastovyöhykkeelle, onnistui Islanti sittenkin yllättämään. Ensimmäinen ajatus tihrustaessani lentokoneen keskipaikalta ikkunasta ulos ja siiven yli, oli "onpa se ruskea". Keflavikin lentokentältä lähdettäessä ajettiin lähes täysin kuolleen kivierämaan halki, vasta Reykjavikista löytyi puita, nurmikkoa ja kukkamaita.
Islantiin lentämisestä tekee varsin hämmentävää se, että a) Reykjavikissa on kaksi lentokenttää, kaupungin ulkopuolella Keflavik, joka on iso ja hoitaa kansainvälisen liikenteen, ja lähempänä keskustaa Reykjavik Airport, joka on hyvin pieni ja hoitaa pääasiassa kotimaan liikenteen, sekä b) se, että ulkomaille liikennöi Icelandair ja kotimaassa Air Iceland. Pysy siinä nyt sitten kartalla.
Reykjavikiin saavuttua olin väsynyt, nälkäinen, ikävissäni ja lievästi päänsärkyinen, joten en jaksanut liiemmälti ottaa iloa irti kaupungista. Hoipertelin syömään ensimmäiseen vastaantulevaan pitseriaan ja kävin ottamassa pari valokuvaa, minkä jälkeen painuin takaisin hostellille hyödyntämään hetkeksi ilmaista wlania ja sitten nukkumaan.
Lauantaiaamuna lento Isafjorduriin lähti kahdeksalta. Olin jo hostellia varatessani lähettänyt sähköpostia siitä miten check-out hoidettaisiin puoli seitsemän aikaan, koska respa ei ollut niin aikaisin auki. Sähköpostitse minulle vastattiin, että voisin jättää avaimeni keittiön ovelle. Kun sisäänkirjautuessani kysyin samaa, minun käskettiin soittaa annettuun puhelinumeroon, joku tulisi ottamaan avaimen vastaan.
Heräsin sitten herätyskellon piipatessa kuutta, keräsin tavarani, hiivin ulos dormitorystä ja soitin annettuun numeroon. Hämmästynyt miesääni vastasi: "You're checking out? Just leave the key on the bed." Vein sitten lievästi sadatellen avaimen takaisin punkalleni ja soitin taksin. Ajomatkalla kentälle ihmettelin, miten hiljainen Reykjavikin keskusta on vielä lähempänä seitsemää aamulla. Vasta kun taksi oli jättänyt minut lentokentän lukitulle ovelle, tulin katsoneeksi rannekelloani. Tässä vaiheessa tajusin, etten ollut missään vaiheessa kääntänyt herätyskellona toiminutta kännykkääni Islannin aikaan. Kello oli toisin sanoen neljä aamuyöllä. Sillä hetkellä ei ollut niin sanotusti voittajafiilis.
Olin soittanut taksin hostellin kolikkopuhelimesta joten minulla ei ollut sen numeroa, eikä minulla tietysti ollut myöskään enää hostellin avainta, joten minulle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin jäädä istumaan lentokentän edustalle. Siellä ei tietenkään ollut edes ainuttakaan penkkiä. Istuin sitten laukullani katsellen auringonnousua ja kuunnellen Reykjavikin heräämistä - mikä ei muuten ole lainkaan niin runollista kuin miltä kuulostaa. Minulla oli huomattavan tylsä ja kylmä kolmituntinen, ja tunsin oloni pummiksi.
Siitä alkaen kun lentokentän ovet avautuivat seitsemältä, kaikki menikin sitten taas suunnitelmien mukaan. Maan sisäinen lentely oli varsin hämmentävä kokemus, kukaan ei ollut kiinnostunut passistani tai siitä mitä minulla olisi mahdollisesti saattanut olla paitani alla.
Isafjordurin lentokentällä minua oli vastassa yliopiston edustaja, varsin mukavan oloinen nuori nainen, joka esitteli minulle muutaman tärkeimmän paikan kaupungissa, käytti yliopistolla ja vei lopulta uuteen kotiini, niin kutsuttuun Punaiseen Taloon. Talo oli juurikin niin idyllinen kuin kuvien perusteella näytti, ja koska sinne oli muuttanut vasta yksi keski-ikäinen, islantilais-honkongilainen pariskunta, pääsin valitsemaan huoneeni ihan itse. Niinpä minulla on nyt huone kahdella ikkunalla ja pienellä parvekkeella aivan kylpyhuoneen vieressä.
Valitettavasti talo on hiukan tarpeettoman brittiläishenkinen. Tuplaikkunat, kuivauskaapit tai vessan käsisuihkut eivät ole vielä löytäneet tietään tällekään saarelle. Hanat ovat sentään sekoittavia.
Ei-toivotusta heräämisajasta johtuen tämänkin päivän olen ollut liian väsynyt tekemään mitään järkevää. Olo on vielä toistaiseksi hiukan orpo ja eksynyt, luotan että pääsen paremmin vauhtiin kun saan lisää kämppäkavereita. Muiden Punaisen Talon asukkaiden pitäisi olla suunnilleen minun ikäisiäni, mikä on tietysti mukavaa.
Huomenna on sitten islanninkurssin aloitustilaisuus, johon pitäisi osallistua muutaman opiskelukaverinkin. Internetin saamisessa asunnolle todennäköisesti kestää, onneksi täällä on useampi julkinen paikka joissa on vapaa ja ilmainen wlan. Kuulette siis minusta jatkossakin.
-Vilma
tiistai 17. elokuuta 2010
Tärkeitä kysymyksiä ja niiden vastauksia, eli "miksi", "mitä", "missä" ja etenkin "häh"
Miksi?
Herätin perheenjäsenissäni huvittuneisuutta ja epätoivoa ilmoittaessani keväällä hakevani puoleksitoista vuodeksi Islantiin opiskelemaan meri- ja rannikkohallintoa. Sen jälkeen kun neljä vuotta sitten aloitin englannin opiskelun Jyväskylän yliopistossa, olen yrittänyt vaihtaa alaa johonkin mielekkäämpään jo lukuisia kertoja. Milloin olen yrittänyt hakea lukemaan historiaa, milloin kätilöksi, aina yhtä huonolla menestuksellä.
Westfjords Universityn CMM-ohjelman mainoksen bongasin aivan sattumalta Facebookin sivupalkista. Selailin vähän aikaa ohjelman nettisivuja ja, erästä toista mainosta lainataksemme, siitä se ajatus sitten lähti. Kaipasin jotakin mikä tuntuisi konkreettisella tavalla hyödylliseltä, ja jos sillä olisi jotain tekemistä luonnon kanssa, sen parempi. Olo tuntui suorastaan johdatetulta, kun tajusin että tämä saattaisi olla minun juttuni.
Mitä?
Coastal and Marine Management, jonka olen vapaasti suomentanut "meri- ja rannikkohallinnoksi", kuvaillaan yliopiston nettisivuilla seuraavasti:
Ja toisaalla:
Kurssilistasta löytyvät muun muassa "Economics of Coastal and Marine Environments", "Coastal and Marine Politics and Policies" sekä "Physical Processes of Coastal and Marine Environments". Asiaa katsellaan siis monelta eri kannalta. Lisäksi ohjelmaan kuuluu erilaisia ekskursioita ja vierailevia luennoitsijoita.
Missä?
Isafjordur, tai paikallisittain Ísafjörður, Jäävuono, sijaitsee luoteis-Islannissa Westfjordin (Länsivuonojen) niemimaalla. Kaupungissa on nelisentuhatta asukasta ja pääelinkeino on yllättäen kalastus. Maisemat ovat kuin suoraan matkaoppaasta ja kaupungissa on ilmeisesti varsin vilkasta kulttuuritoimintaa, ainakin musiikin saralla. Paikan päälle pääsee parhaiten lentämällä Reykjavikista.
University Centre of the Westfjords aloitti toimintansa vuonna 2006 ja tarjoaa CMM:n ohella kesäkursseja ja etäopetusta yhteensä noin 200 opiskelijalle vuosittain.
Häh?
Niinpä. Kunnolla osaan vastata näihin kysymyksiin vasta kun olen paikan päällä ja näen mitä oikeasti olen tekemässä. Minulla on jonkin verran taipumusta tehdä ratkaisuja intuition varassa, ja näin kävi tälläkin kertaa. Tähän mennessä leap of faith on toiminut varsin mukavasti, saa nähdä miten nyt käy. Tähän blogiin tulen päivittelemään kuulumisia todennäköisesti säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin, toivottavasti kuitenkin koko puolentoista vuoden ajan. Kommentoida saa.
Perjantaista lähtöä odotellessa,
- Vilma
Herätin perheenjäsenissäni huvittuneisuutta ja epätoivoa ilmoittaessani keväällä hakevani puoleksitoista vuodeksi Islantiin opiskelemaan meri- ja rannikkohallintoa. Sen jälkeen kun neljä vuotta sitten aloitin englannin opiskelun Jyväskylän yliopistossa, olen yrittänyt vaihtaa alaa johonkin mielekkäämpään jo lukuisia kertoja. Milloin olen yrittänyt hakea lukemaan historiaa, milloin kätilöksi, aina yhtä huonolla menestuksellä.
Westfjords Universityn CMM-ohjelman mainoksen bongasin aivan sattumalta Facebookin sivupalkista. Selailin vähän aikaa ohjelman nettisivuja ja, erästä toista mainosta lainataksemme, siitä se ajatus sitten lähti. Kaipasin jotakin mikä tuntuisi konkreettisella tavalla hyödylliseltä, ja jos sillä olisi jotain tekemistä luonnon kanssa, sen parempi. Olo tuntui suorastaan johdatetulta, kun tajusin että tämä saattaisi olla minun juttuni.
Mitä?
Coastal and Marine Management, jonka olen vapaasti suomentanut "meri- ja rannikkohallinnoksi", kuvaillaan yliopiston nettisivuilla seuraavasti:
Coastal and Marine Management is a demanding and ambitious master's program in environmental and resource management. The program is cross-disciplinary and prepares students for diverse and exciting positions in both the public and private sectors. It is offered in cooperation with the University of Akureyri, one of Iceland´s state-run universities, which has specialized in fisheries science and related matters for many years.
Among the fields which the master's program in Coastal and Marine Management prepares students to work in are resource and land use planning, environmental impact assessment, consulting work, teaching and research. The program is internationally oriented and taught in English, and both students and instructors come from a diverse range of countries.
Ja toisaalla:
The master's program in coastal and marine management is an interdisciplinary program in with an emphasis on northern regions. Students will learn various methods for managing marine and coastal areas based on economic, social and environmental principles. The content of the program is in accordance with the EU focus on coastal zones.
Kurssilistasta löytyvät muun muassa "Economics of Coastal and Marine Environments", "Coastal and Marine Politics and Policies" sekä "Physical Processes of Coastal and Marine Environments". Asiaa katsellaan siis monelta eri kannalta. Lisäksi ohjelmaan kuuluu erilaisia ekskursioita ja vierailevia luennoitsijoita.
Missä?
Isafjordur, tai paikallisittain Ísafjörður, Jäävuono, sijaitsee luoteis-Islannissa Westfjordin (Länsivuonojen) niemimaalla. Kaupungissa on nelisentuhatta asukasta ja pääelinkeino on yllättäen kalastus. Maisemat ovat kuin suoraan matkaoppaasta ja kaupungissa on ilmeisesti varsin vilkasta kulttuuritoimintaa, ainakin musiikin saralla. Paikan päälle pääsee parhaiten lentämällä Reykjavikista.
University Centre of the Westfjords aloitti toimintansa vuonna 2006 ja tarjoaa CMM:n ohella kesäkursseja ja etäopetusta yhteensä noin 200 opiskelijalle vuosittain.
Häh?
Niinpä. Kunnolla osaan vastata näihin kysymyksiin vasta kun olen paikan päällä ja näen mitä oikeasti olen tekemässä. Minulla on jonkin verran taipumusta tehdä ratkaisuja intuition varassa, ja näin kävi tälläkin kertaa. Tähän mennessä leap of faith on toiminut varsin mukavasti, saa nähdä miten nyt käy. Tähän blogiin tulen päivittelemään kuulumisia todennäköisesti säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin, toivottavasti kuitenkin koko puolentoista vuoden ajan. Kommentoida saa.
Perjantaista lähtöä odotellessa,
- Vilma
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)