Lähdön tunnelmaa

Kahden päivän lumimyrskyn ja islantilaisten rakastamien riemunkirjavien juhlavalojen seurauksena tunnelma on varsin jouluinen. Valitettavasti vain suurin osa kämppämme lämpöpattereista on hajonnut. Makuuhuone pysyy vielä mukavan lämpimänä, mutta keittiöön mennessä pitää vetää päälle toinenkin villapaita. Yksi kämppiksistä joutuu lämmittämään huoneensa hiustenkuivaajalla. Onneksi sähkö on ilmaista.

Kaksi opiskelukaveria teki paluumuuton, tavoitteenaan kirjoittaa gradunsa valmiiksi Ísafjörðurin rauhassa. Perjantaina yksi viimeisistä tähän asti tiiviisti täällä pysytelleistä lähti takaisin Kanadaan. Kaiken kaikkiaan tuntuu yhä vahvemmin siltä että ohi on.

Gradun 1. version deadline on 12. päivä. Uskallan lopulta sanoa ääneet että ehdin valmiiksi siihen mennessä. Ihan niin kattavaa tutkimusta en saa aikaiseksi kuin oli tarkoitus, mutta eiköhän tällä valmistu.

Myönnän häpeäkseni luovuttaneeni 350-projektin suhteen. Tässä kuitenkin muutama kuva viime viikkojen varrelta.

Rannikkovartioston alus kävi esittäytymässä

Käytiin totta kai kiertokäynnillä

En väitä ymmärtäväni mitään moottoreista, mutta saatan saada lieviä kiksejä mittareista ja noista käännettävistä jutuista. Sitä paitsi oli se Rolls Royce.

Kiitospäivänuotio

Nyypiöitä tulilla

Myrskyn keskeltä

Tunnustan, Islanti-rintamalla on ollut viimeaikoina varsin hiljaista. Tekosyyksi kerrottakoon etten ole ollut maassa. Olin viisi viikkoa Suomessa, yhden ystävän häissä, toisen ensi-illassa, ja muutenkin tapaamassa perhettä ja vanhoja tuttuja.

Lensin Helsinki-Vantaalta Reyjavíkiin keskiviikkona. Illalla pääsin näkemään kohti kotia suuntaavaa israelilaisystävää, ja käymään muutamalla keikallakin. Kaupungissa kun alkoi Reykjavík Airwaves -festivaali, joka kesti eiliseen. Lippuja meillä ei ollut, mutta käytiin kuuntelemassa muutamaa off-venue -esiintyjää.

Ajatuksenani oli lentää torstaina iltapäivällä kotiin, mutta Ísassa oli niin huono sää ettei kone päässyt lentämään, sain siis toisenkin festari-illan samaan hintaan (+ hostellimaksu). Perjantaiaamuna pääsin lopulta kotiin, ja sen jälkeen tänne ei olekaan sitten koneita laskeutunut. Festareilla koko viikonlopun olleet joutuvat liftaamaan kotiin, eikä kanadalainen kurssikaverini päässyt kotiin äitinsä kuolinvuoteelle. Tervetuloa Islannin syksyyn osa 2.

Uudet opiskelijatkin ovat jo kotiutuneet. Muutamalla pohjois-Amerikkalaisella on tosin ollut ongelmia maassa-asumislupien kanssa, ja yksi joutui lähtemään "perhetilanteen" vuoksi. Meidän ullakollamme ilmeisesti asuu joku, koska siellä on jonkun omaisuutta, mutta kukaan ei myönnä nähneensä kyseistä henkilöä.

Ehkä tästä gradustakin joskus valmista tulee.

Uuteen syksyyn.

Viikko takaperin tuli täyteen vuosi Islantiin muutosta. Mitä sitä onkaan taas tapahtunut kaikelle ajalle?

Uusi kouluvuosi alkaa maanantaina. Meidän taloutemme koostuu tällä hetkellä kolmesta vanhasta opiskelijasta, yhdestä poikaystävästä ja kahdesta uudesta opiskelijasta. Vielä olisi tilaa yhdelle, saa nähdä tuleeko.

Gradunteko on välitilassa. Kirjallisuuskatsaus kattaa jo neljätoista julkaisua ja kahdeksantoista sivua, mutta kyselytuloksiakaan ei ole vielä analysoitavaksi. Valmistuminen jouluun mennessä lienee turhan optimistinen ajatus. Jospa tammikuussa.

Pari viikkoa takaperin tein viiden päivän visiitin tutkimuskohteeseen, tekemään omakohtaista arviota alueen 'villeydestä'. Viimeisestä päivästä tulkin sitten varsin villi, kun meidät pohjoisen rannan leirintäalueelle leiriytyneet evakuoitiin etelään, koska pohjoispuolella aallokko oli liian kova turistipaatin tulla meitä hakemaan. Kävelimme sitten kaikkine tavaroinemme neljä-viisi tuntia raesateessa, ylittäen koskiksi paisuneita puroja tilanteen salliessa kahlaten, ja tilanteen pakottaessa henkemme kaupalla yli hyppien.  Tulinpa jälleen kerran todenneeksi, että minusta tuskin on extreme-urheilijaksi. Päästyämme läpimärkinä ja lopen uupuneina lopulta laivaan, ei onnistumisen riemu ollut suoranaisesti päälimmäinen tunnetilani.

Alla muutama kuva todistaakseni että kyllä siellä aurinkokin paistoi.

Edessä odottaa myös muutaman viikon Suomen-visiitti. Elän toivossa että ehdin saada turistien kyselylomakkeet takaisin siihen mennessä, helpottaisi elämää huomattavasti. Kesäasukkaiden ja työntekijöiden haastattelu hoituukin sitten internetitse.

Kesänviettoa ja Islannin terveydenhuollon ihmeitä.

Pahoittelen pitkäksi venynyttä kirjoitustaukoa. Kaikenlaista on ehtinyt kuukauden aikana, mm. saada vieraita kotimaasta ja käydä itsekin Suomessa. Graduntekokin alkaa hiljalleen päästä kunnolla vauhtiin. Lisäksi eilen oli Beer Pongin Islanninmestaruuskisat, ja tänään ja huomenna suopotkupallon EM. Edellisessä oli alle kymmenen osallistujaa ja voittajat löytyivät lopulta allekirjoittaneen kämppiksistä (melkein sukua...). Suofutiksessa onkin sitten nelisenkymmentä joukkuetta, ja omat taisivat pudota jo alkusarjoissa.

Minun Suomessa ollessani eräs kanadalaisistamme joutui testaamaan paikallista terveydenhuoltoa vähän ikävällä tavalla, hän kun väänsi polvensa sijoiltaan frisbeetä pelatessaan. Kiukkuiset opiskelukaverit kertoivat jälkeenpäin, kuinka apua haettaessa (sairaalaan oli tapahtumapaikalta n. 150 metriä) lääkärin ensimmäinen kysymys oli ollut: "Onko se joku jonka minä tunnen?" Tämän jälkeen kyseinen tohtori oli käynyt hakemassa parkkipaikalta autonsa, ajanut sillä tien yli parisenkymmentä metriä lähemmälle parkkipaikalle ja laahustanut sieltä rauhalliseen tahtiin katsomaan tuskissaan makaavaa potilasta. Seuraavan 45 minuutin ajan potilasta sitten tuijoteltiin kädet taskuissa, kunnes jostakin ilmestyi mystinen toinen mies, joka laittoi mitään sanomatta nivelen takaisin paikoilleen ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tämän jälkeen saatiin potilas sitten jo sisätiloihinkin hoitoon. Kipulääkettä ei ollut saatavilla ennen kuin sairaalassa, koska "ei mulla ole tässä kuin morfiinia." Röntgenkuvat otettiin seuraavana päivänä, kun potilas palasi omatoimisesti takaisin sairaalalle niitä pyytämään.

Jatkossa pyrimme siis pysyttelemään suurinpiirtein terveinä. Alla muutama kuva korvauksena kertomatta jääneistä tarinoista.

Suomalaisten ystäviemme kanssa kävimme kesäkuun lopulla seitsemän tunnin vaelluksella. Sää oli varsin vaikuttava.

Lunni Látrabjarkin lintukallioilla. Yllättävän pieniä olivat ne, vain hiukan puistopulua suurempia.

Yksityiskohta Isafjordurin Slutwalkilta heinäkuun 23. päivä.

Paikallisen pelastuslaitoksen harjoitukset satamassa pari pävää sitten.

Muutoksia

Kertovat että tämä kesäkuu on ollut sään puolesta Islannin huonoin miesmuistiin. En ole yllättynyt. Lämpötila on ollut suunnilleen sama maalis-huhtikuusta alkaen, ja aina silloin tällöin on sadellut lunta. Nyt ollaan saatu pari päivää nauttia ihan oikeasta auringonpaisteesta, ja pihallakin on pärjännyt ilman villapipoa.

Suurimmalta osalta meistä ovat kurssit päättyneet. Ne muutamat jotka eivät osallistuneet tammikuun ekologiakurssille käyvät vielä vapaaehtoista turismikurssia ja muutamat lähtevät kuun vaihteessa Husavíkiin merinisäkäskurssille. Me muut yritämme vähitellen keskittyä graduihimme.

Ne jotka eivät tee graduaan Islannissa, lähtevät yksi kerrallaan kotiin. Joka viikonloppu on pidetty läksiäisiä, ja meidän opiskelijakämppämme muuttuvat yhä autiommiksi. Tuntuu oudolta kun tutut naamat eivät tule enää vastaan keittiön ovella.

Oma graduprojektini keskittyy läheiseen luonnonsuojelualueeseen, ja viime viikolla tein puistonvartijaporukan kanssa ensimmäisen tutustumismatkani pääkallonpaikalle. Veimme retkeilijöiden tarvitsemia varusteita paikan päälle ja laitoimme leiripaikkoja kuntoon. Sää oli vielä masentavampi kuin Ísafjörðurissa. Alueen valtiaat, naalit, kävivät kuitenkin tervehtimässä.

Lähiviikkoina tieteentekoni ei valitettavasti tule olemaan yhtä kiehtovaa. Ennen heinäkuun alun Suomen-visiittiäni tulen istumaan tiiviisti kiinni tietokoneessa tekemässä kirjallisuuskatsausta ja suunnittelemassa kyselykaavakkeita tuleville uhreilleni. Toivottavasti välillä pääsee nauttimaan auringostakin.

Tuli tuhkasta jälleen II

Ei tullut Katlaa, tuli Grimsvötn. Me olemme turvallisesti ja tylsästi toisella puolella saarta, mutta lähteeni Reykjavíkissa kertoo että siellä näkyvyys on nollassa ja silmiä kirvelee ulkona ollessa. Erinnäisiä ihmisiä, muun muassa tällä viikolla alkavan kurssin opettaja, on jumissa erinnäisillä lentokentillä keski-Euroopassa.

Tosiasiassa purkaus tullee olemaan kansainvälisiltä vaikutuksiltaan suhteellisen pieni, ja Keflavikissakin odotetaan lentoliikenteen käynnistyvän tänä iltana. Ulkomaalaisen median vaahtoaminen herättää täällä lähinnä huvittuneisuutta (samoin kuin se että purkauksen alku osui täsmälleen samalle kellonlyömälle jolla kajahtanut amerikkalaispastori oli ennustanut maailmanlopun alkavan). Suomalaisten iltapäivälehtienkin siteeraamalle IceNewsille kirjoittava englantilaisystäväni on ilmeisesti elänyt muutaman viime päivän lähinnä näppäimistöönsä liimattuna.

Sillä aikaa kun Kirkjubæjarklaustur (ja nyttemmin ilmeisesti myös Reykjavík) hukkuvat tuhkaan, Ísafjörðurissa kahlataan lumessa. Jokseenkin ankeaa näin toukokuun loppupuolella, ja epätavallista Islanninkin mittakaavassa. Oma henkilökohtainen tappioni asiaan liittyen on etten pääse tutulle lammasfarmille auttamaan karitsoinnissa, kun tiet eivät ole ajokunnossa. Olen hivenen katkera.

Tutkimussuunnitelma hyväksytty. Kolmen viikon päästä kun viimeinen kurssi päättyy, pitänee ruveta vähitellen tositoimiin.

Euroviisuja ja läheneviä läksiäisiä

Islantilaiset saattavat hyvinkin olla pallonpuoliskon suurimpia Euroviisufaneja. Tieto Islannin pääsystä finaaliin löysi tiensä jopa tavallisesti hyvin asiallisen program directorimme (saa ehdottaa kunnollista suomennosta) sähköposteihin. Ja eilen oli sitten tietysti finaalibileitä ympäri kaupunkia. Meiläkin oli omat, kera kansainvälisten nyyttäreiden ja arvostelukaavakkeiden.

Itsehän taiteilin elämäni ensimmäiset karjalanpiirakat. Lopputulos muistutti lähinnä tuskallisen kuoleman kokeneita merimakkaroita, mutta maku oli ilmeisesti ainakin kelvollinen.
Luonnollisesti asiaan kuului myös juomapeli, jossa juotiin mm. tuulikoneille, valkoisille vaatteille ja euroviisumodulaatiolle, sekä pisteidenlaskun aikana kukin itselleen arvotulle maalle. Azerbaidžan ja Ruotsi voivat loppuillasta hieman huonosti.

Meillä alkavat kurssit käydä vähiin. Ensimmäinen koko vuoden opiskellut lähtee viikon kuluttua kun tämä kurssi päättyy, ja siitä eteenpäin kesä onkin pelkkiä jäähyväisiä. Minulla itsellänikin alkaa ensimmäistä kertaa olla sellainen olo että Suomeen paluu ei olisi katastrofi, mutta näillä tiedoilla tulen olemaan täällä tammikuulle. Ensimmäinen kotimaanvisiitti odottanee heinäkuussa. Syksystä tuleekin sitten mielenkiintoinen, kun keskimäärin kerran kuussa olisi Erittäin Hyvä Syy käydä Suomessa.

Kanadalaisprofessori Coastal and Marine Conservation -kurssilta on lupautunut graduohjaajakseni, ja yliopiston tuomio tutkimussuunnitelmastani pitäisi tipahtaa sähköpostiin päivänä minä hyvänsä. Enää ei tarvitsisi kuin löytää joku paikka mistä näkee tämäniltaisen Suomi-Ruotsi -jääkiekkofinaalin.