Kertovat että tämä kesäkuu on ollut sään puolesta Islannin huonoin miesmuistiin. En ole yllättynyt. Lämpötila on ollut suunnilleen sama maalis-huhtikuusta alkaen, ja aina silloin tällöin on sadellut lunta. Nyt ollaan saatu pari päivää nauttia ihan oikeasta auringonpaisteesta, ja pihallakin on pärjännyt ilman villapipoa.
Suurimmalta osalta meistä ovat kurssit päättyneet. Ne muutamat jotka eivät osallistuneet tammikuun ekologiakurssille käyvät vielä vapaaehtoista turismikurssia ja muutamat lähtevät kuun vaihteessa Husavíkiin merinisäkäskurssille. Me muut yritämme vähitellen keskittyä graduihimme.
Ne jotka eivät tee graduaan Islannissa, lähtevät yksi kerrallaan kotiin. Joka viikonloppu on pidetty läksiäisiä, ja meidän opiskelijakämppämme muuttuvat yhä autiommiksi. Tuntuu oudolta kun tutut naamat eivät tule enää vastaan keittiön ovella.
Oma graduprojektini keskittyy läheiseen luonnonsuojelualueeseen, ja viime viikolla tein puistonvartijaporukan kanssa ensimmäisen tutustumismatkani pääkallonpaikalle. Veimme retkeilijöiden tarvitsemia varusteita paikan päälle ja laitoimme leiripaikkoja kuntoon. Sää oli vielä masentavampi kuin Ísafjörðurissa. Alueen valtiaat, naalit, kävivät kuitenkin tervehtimässä.
Lähiviikkoina tieteentekoni ei valitettavasti tule olemaan yhtä kiehtovaa. Ennen heinäkuun alun Suomen-visiittiäni tulen istumaan tiiviisti kiinni tietokoneessa tekemässä kirjallisuuskatsausta ja suunnittelemassa kyselykaavakkeita tuleville uhreilleni. Toivottavasti välillä pääsee nauttimaan auringostakin.
tiistai 21. kesäkuuta 2011
maanantai 23. toukokuuta 2011
Tuli tuhkasta jälleen II
Ei tullut Katlaa, tuli Grimsvötn. Me olemme turvallisesti ja tylsästi toisella puolella saarta, mutta lähteeni Reykjavíkissa kertoo että siellä näkyvyys on nollassa ja silmiä kirvelee ulkona ollessa. Erinnäisiä ihmisiä, muun muassa tällä viikolla alkavan kurssin opettaja, on jumissa erinnäisillä lentokentillä keski-Euroopassa.
Tosiasiassa purkaus tullee olemaan kansainvälisiltä vaikutuksiltaan suhteellisen pieni, ja Keflavikissakin odotetaan lentoliikenteen käynnistyvän tänä iltana. Ulkomaalaisen median vaahtoaminen herättää täällä lähinnä huvittuneisuutta (samoin kuin se että purkauksen alku osui täsmälleen samalle kellonlyömälle jolla kajahtanut amerikkalaispastori oli ennustanut maailmanlopun alkavan). Suomalaisten iltapäivälehtienkin siteeraamalle IceNewsille kirjoittava englantilaisystäväni on ilmeisesti elänyt muutaman viime päivän lähinnä näppäimistöönsä liimattuna.
Sillä aikaa kun Kirkjubæjarklaustur (ja nyttemmin ilmeisesti myös Reykjavík) hukkuvat tuhkaan, Ísafjörðurissa kahlataan lumessa. Jokseenkin ankeaa näin toukokuun loppupuolella, ja epätavallista Islanninkin mittakaavassa. Oma henkilökohtainen tappioni asiaan liittyen on etten pääse tutulle lammasfarmille auttamaan karitsoinnissa, kun tiet eivät ole ajokunnossa. Olen hivenen katkera.
Tutkimussuunnitelma hyväksytty. Kolmen viikon päästä kun viimeinen kurssi päättyy, pitänee ruveta vähitellen tositoimiin.
Tosiasiassa purkaus tullee olemaan kansainvälisiltä vaikutuksiltaan suhteellisen pieni, ja Keflavikissakin odotetaan lentoliikenteen käynnistyvän tänä iltana. Ulkomaalaisen median vaahtoaminen herättää täällä lähinnä huvittuneisuutta (samoin kuin se että purkauksen alku osui täsmälleen samalle kellonlyömälle jolla kajahtanut amerikkalaispastori oli ennustanut maailmanlopun alkavan). Suomalaisten iltapäivälehtienkin siteeraamalle IceNewsille kirjoittava englantilaisystäväni on ilmeisesti elänyt muutaman viime päivän lähinnä näppäimistöönsä liimattuna.
Sillä aikaa kun Kirkjubæjarklaustur (ja nyttemmin ilmeisesti myös Reykjavík) hukkuvat tuhkaan, Ísafjörðurissa kahlataan lumessa. Jokseenkin ankeaa näin toukokuun loppupuolella, ja epätavallista Islanninkin mittakaavassa. Oma henkilökohtainen tappioni asiaan liittyen on etten pääse tutulle lammasfarmille auttamaan karitsoinnissa, kun tiet eivät ole ajokunnossa. Olen hivenen katkera.
Tutkimussuunnitelma hyväksytty. Kolmen viikon päästä kun viimeinen kurssi päättyy, pitänee ruveta vähitellen tositoimiin.
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Euroviisuja ja läheneviä läksiäisiä
Islantilaiset saattavat hyvinkin olla pallonpuoliskon suurimpia Euroviisufaneja. Tieto Islannin pääsystä finaaliin löysi tiensä jopa tavallisesti hyvin asiallisen program directorimme (saa ehdottaa kunnollista suomennosta) sähköposteihin. Ja eilen oli sitten tietysti finaalibileitä ympäri kaupunkia. Meiläkin oli omat, kera kansainvälisten nyyttäreiden ja arvostelukaavakkeiden.
Itsehän taiteilin elämäni ensimmäiset karjalanpiirakat. Lopputulos muistutti lähinnä tuskallisen kuoleman kokeneita merimakkaroita, mutta maku oli ilmeisesti ainakin kelvollinen.
Luonnollisesti asiaan kuului myös juomapeli, jossa juotiin mm. tuulikoneille, valkoisille vaatteille ja euroviisumodulaatiolle, sekä pisteidenlaskun aikana kukin itselleen arvotulle maalle. Azerbaidžan ja Ruotsi voivat loppuillasta hieman huonosti.
Meillä alkavat kurssit käydä vähiin. Ensimmäinen koko vuoden opiskellut lähtee viikon kuluttua kun tämä kurssi päättyy, ja siitä eteenpäin kesä onkin pelkkiä jäähyväisiä. Minulla itsellänikin alkaa ensimmäistä kertaa olla sellainen olo että Suomeen paluu ei olisi katastrofi, mutta näillä tiedoilla tulen olemaan täällä tammikuulle. Ensimmäinen kotimaanvisiitti odottanee heinäkuussa. Syksystä tuleekin sitten mielenkiintoinen, kun keskimäärin kerran kuussa olisi Erittäin Hyvä Syy käydä Suomessa.
Kanadalaisprofessori Coastal and Marine Conservation -kurssilta on lupautunut graduohjaajakseni, ja yliopiston tuomio tutkimussuunnitelmastani pitäisi tipahtaa sähköpostiin päivänä minä hyvänsä. Enää ei tarvitsisi kuin löytää joku paikka mistä näkee tämäniltaisen Suomi-Ruotsi -jääkiekkofinaalin.
Itsehän taiteilin elämäni ensimmäiset karjalanpiirakat. Lopputulos muistutti lähinnä tuskallisen kuoleman kokeneita merimakkaroita, mutta maku oli ilmeisesti ainakin kelvollinen.
Luonnollisesti asiaan kuului myös juomapeli, jossa juotiin mm. tuulikoneille, valkoisille vaatteille ja euroviisumodulaatiolle, sekä pisteidenlaskun aikana kukin itselleen arvotulle maalle. Azerbaidžan ja Ruotsi voivat loppuillasta hieman huonosti.
Meillä alkavat kurssit käydä vähiin. Ensimmäinen koko vuoden opiskellut lähtee viikon kuluttua kun tämä kurssi päättyy, ja siitä eteenpäin kesä onkin pelkkiä jäähyväisiä. Minulla itsellänikin alkaa ensimmäistä kertaa olla sellainen olo että Suomeen paluu ei olisi katastrofi, mutta näillä tiedoilla tulen olemaan täällä tammikuulle. Ensimmäinen kotimaanvisiitti odottanee heinäkuussa. Syksystä tuleekin sitten mielenkiintoinen, kun keskimäärin kerran kuussa olisi Erittäin Hyvä Syy käydä Suomessa.
Kanadalaisprofessori Coastal and Marine Conservation -kurssilta on lupautunut graduohjaajakseni, ja yliopiston tuomio tutkimussuunnitelmastani pitäisi tipahtaa sähköpostiin päivänä minä hyvänsä. Enää ei tarvitsisi kuin löytää joku paikka mistä näkee tämäniltaisen Suomi-Ruotsi -jääkiekkofinaalin.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Pääsiäinen islantilaisittain - kuvien kera
Päivän pääuutiset: Osama Bin Laden on tapettu ja Hornstrandirissa, tulevalla tutkimusalueellani ja vain puolentoista vuonon päässä täältä, on nähty jääkarhu. En tiedä kummasta olen kiinnostuneempi, annettakoon se anteeksi pikkukyläytyneelle tutkijalle.
Palataan kuitenkin menneisiin viikkoihin. Pääsiäinen on täällä toinen vuoden kahdesta kohokohdasta, kertovat paikalliset. En ole ihan varma mikä se toinen on, mutta veikkaan vuodenvaihdetta.
Pääsiäisviikko on täällä myös Skíðavikan, hiihtoviikko. Ohjelmassa oli tänä vuonna - ja ymmärtääkseni vuosittain - hiihtotapahtumia, paikallisten taidenäyttelyitä ja musiikkia. Viikonloppu huipentui niinikään vuosittaisiin Aldrei fór ég suður -musiikkifestareihin (nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä "Ja etelään en mene"). Keskimäärin koko kaupungin asukaskunta + saman verran turisteja pakkautui kahdeksi sateiseksi illaksi vanhaan teollisuusrakennukseen kuuntelemaan varsin monipuolista artistitarjontaa, joka kerääntyi tänne ympäri saaren. Kuultiin poppia, rokkia, teknoa, jazzia ja heviä. Kuulin muun muassa ensimmäistä kertaa elämässäni örinäheviä naisvokalistilla. Mielenkiintoinen kokemus.
Keikkojen jälkeen yritettiin jatkaa illanviettoa, mutta kaupunki oli niin täynnä turisteja että ainoiseen kolmeen vaihtoehtoiseen baariin ei ihan tosissaan mahtunut sisälle.
Sellainenkin ihme täällä nähtiin pääsiäisviikonlopun aikana kuin perheenjäseniä ja sukulaisia. On aina mielenkiintoista nähdä mistä täällä kaikki keskenään samassa kuplassa elävät ihmiset tulevat. Joidenkin kohdalla havainnot ovat sitten enemmän yllättäviä kuin toisten.
Festareiden jälkeisen viikon, joka meillä oli myös vapaata, lähes kaikki viettivät matkustellen, perheidensä kanssa tai ilman. Monet kiersivät Islantia, osa lähti hakemaan lämpöä Englannista, Espanjasta tai Pohjois-Amerikasta. Me teimme neljän päivän kierroksen Reykjavíkiin ja lähiseuduille, bongailemaan Islannin tunnetuimpia turistinähtävyyksiä. Kiersimme "Golden Circlen", joka kattaa Þingvellirin luonnonpuiston (joka on Islannin ainoa UNESCOn maailmanperintökohde), Gullfossin vesiputouksen ja Haukadalurin geysir-laakson (klikkaa kuvia nähdäksesi täysikokoiset).
Þingvellir
Strokkur ottaa vauhtia
Gullfoss
Käytiin myös Blue Lagoonin kylpylässä, vakaana aikomuksenamme rentoutua ja lämmitellä geotermaalisissa lähteissä. Valitettavasti koko päivän satoi kaatamalla rakeita, ja tuuli oli niin kova että se sekoitti veden, sillä seurauksella että lämpötila oli suunnilleen sama kuin suomalaisessa järvessä ennen juhannusta. Kirkkaasti mielenkiintoisin kylpyläkokemukseni.
Viimeisenä päivänä käytiin vielä Hallgrímskirkjanin tornissa ottamassa näköalakuvia Reykjavíkista. Yritin myös etsiä itselleni farkkuja, mutta täkäläiset naiset pukeutuvat vain legginseihin ja pitkiin paitoihin. Ei siis löytynyt.
Reykjavík auringossa
Tänään on sitten palattu taas arkeen kahden viikon lomailun jälkeen. Kurssit alkavat, ja gradun tutkimussuunnitelman deadline on keskiyöllä. Parin viikon päästä pitäisi tulla siitä tuomio, katsellaan miten käy.
Palataan kuitenkin menneisiin viikkoihin. Pääsiäinen on täällä toinen vuoden kahdesta kohokohdasta, kertovat paikalliset. En ole ihan varma mikä se toinen on, mutta veikkaan vuodenvaihdetta.
Pääsiäisviikko on täällä myös Skíðavikan, hiihtoviikko. Ohjelmassa oli tänä vuonna - ja ymmärtääkseni vuosittain - hiihtotapahtumia, paikallisten taidenäyttelyitä ja musiikkia. Viikonloppu huipentui niinikään vuosittaisiin Aldrei fór ég suður -musiikkifestareihin (nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä "Ja etelään en mene"). Keskimäärin koko kaupungin asukaskunta + saman verran turisteja pakkautui kahdeksi sateiseksi illaksi vanhaan teollisuusrakennukseen kuuntelemaan varsin monipuolista artistitarjontaa, joka kerääntyi tänne ympäri saaren. Kuultiin poppia, rokkia, teknoa, jazzia ja heviä. Kuulin muun muassa ensimmäistä kertaa elämässäni örinäheviä naisvokalistilla. Mielenkiintoinen kokemus.
Keikkojen jälkeen yritettiin jatkaa illanviettoa, mutta kaupunki oli niin täynnä turisteja että ainoiseen kolmeen vaihtoehtoiseen baariin ei ihan tosissaan mahtunut sisälle.
Sellainenkin ihme täällä nähtiin pääsiäisviikonlopun aikana kuin perheenjäseniä ja sukulaisia. On aina mielenkiintoista nähdä mistä täällä kaikki keskenään samassa kuplassa elävät ihmiset tulevat. Joidenkin kohdalla havainnot ovat sitten enemmän yllättäviä kuin toisten.
Festareiden jälkeisen viikon, joka meillä oli myös vapaata, lähes kaikki viettivät matkustellen, perheidensä kanssa tai ilman. Monet kiersivät Islantia, osa lähti hakemaan lämpöä Englannista, Espanjasta tai Pohjois-Amerikasta. Me teimme neljän päivän kierroksen Reykjavíkiin ja lähiseuduille, bongailemaan Islannin tunnetuimpia turistinähtävyyksiä. Kiersimme "Golden Circlen", joka kattaa Þingvellirin luonnonpuiston (joka on Islannin ainoa UNESCOn maailmanperintökohde), Gullfossin vesiputouksen ja Haukadalurin geysir-laakson (klikkaa kuvia nähdäksesi täysikokoiset).
Käytiin myös Blue Lagoonin kylpylässä, vakaana aikomuksenamme rentoutua ja lämmitellä geotermaalisissa lähteissä. Valitettavasti koko päivän satoi kaatamalla rakeita, ja tuuli oli niin kova että se sekoitti veden, sillä seurauksella että lämpötila oli suunnilleen sama kuin suomalaisessa järvessä ennen juhannusta. Kirkkaasti mielenkiintoisin kylpyläkokemukseni.
Viimeisenä päivänä käytiin vielä Hallgrímskirkjanin tornissa ottamassa näköalakuvia Reykjavíkista. Yritin myös etsiä itselleni farkkuja, mutta täkäläiset naiset pukeutuvat vain legginseihin ja pitkiin paitoihin. Ei siis löytynyt.
Tänään on sitten palattu taas arkeen kahden viikon lomailun jälkeen. Kurssit alkavat, ja gradun tutkimussuunnitelman deadline on keskiyöllä. Parin viikon päästä pitäisi tulla siitä tuomio, katsellaan miten käy.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Dioksiinia, julkkiksia, vaelluksia ja valokuvia
Kirjoittelin muistaakseni jo joskus syksyllä kotivuonomme perällä kaasuttelevasta jätteenpolttolaitoksesta, joka vei meiltä viimeisenkin uskon siihen että Islanti olisi jotenkin vihreä maa. Kyseinen konstruktio on nyt viimeinkin suljettu lopullisesti, kun sen vieressä sijaitsevan maatilan lehmien maidosta löytyi dioksiineja reippahasti yli minkään suositusarvojen. Huhut kertovat että jätteenkäsittelyjärjestelmä menee nyt kerralla uusiksi: Kaikki kierrätetään ja ylimääräisistä roskapusseista tulee lisämaksu. Kaikki voittavat, paitsi viljelijä, jonka koko karja menee todennäköisesti syömäkelvottomana teuraaksi, eikä kukaan tiedä kuinka kauan menee ennen kuin maa on taas viljelykelpoista.
Jeremy Irons (!!!) oli kuulemma viikonloppuna/alkuviikosta täällä tekemässä BBC:lle dokumenttia aiheesta. Valitettavasti onnistuin itse olemaan juuri silloin road tripillä poikaystävän ja kolmen hullun norjalaisen kanssa. Oli meillä hauskaa sielläkin, vaelleltiin t-paidat päällä lumen peittämillä vuorilla, auteltiin hevosenomistajien kahvilassa Þingeyrissä ja ihailtiin edellä mainittujen kuusiviikkoista vauvaa.
Jeremy Ironsin tiimoilta kuulin myös, että Viggo Mortensen käy täällä aina silloin tällöin, ja Mick Jaggerkin on bongattu kylältä. Kysyn vaan että miksei yliopisto käytä näitä faktoja mainonnassaan? Olisin tullut tukka vielä pidemmällä putkella.
Poikaystävä listattiin tänään paikalliseen baari-ravintolaan kiireapulaiseksi, ensimmäistä keikkaa odotellessa. Tarkoittanee sitä ettei lähdetäkään pääsiäislomalla Islannin-kiertoajelulle, niin kuin etukäteen suunniteltiin. Huomattavasti taloudellisempi vaihtoehto tämä.
Koira-adoptioprojekti lopulta otti ja kariutui. Tämän hetkinen omistaja löysi Reykjavíkista uuden tyttöystävän, joka kuulemma "rakastaa koiria". Ei auta kuin toivoa että tyttö myös ymmärtää koirista jotain. Onpa Píla ainakin kerran elämässään pesty ja sen kynnet leikattu.
Aloitin viikko sitten 365-valokuvaprojektin. Yksi valokuva joka päivä vuoden ajan. Saattaa kertoa jotain elämästäni täällä, mitä blogi ei kerro. Tai sitten ei.
Jeremy Irons (!!!) oli kuulemma viikonloppuna/alkuviikosta täällä tekemässä BBC:lle dokumenttia aiheesta. Valitettavasti onnistuin itse olemaan juuri silloin road tripillä poikaystävän ja kolmen hullun norjalaisen kanssa. Oli meillä hauskaa sielläkin, vaelleltiin t-paidat päällä lumen peittämillä vuorilla, auteltiin hevosenomistajien kahvilassa Þingeyrissä ja ihailtiin edellä mainittujen kuusiviikkoista vauvaa.
Jeremy Ironsin tiimoilta kuulin myös, että Viggo Mortensen käy täällä aina silloin tällöin, ja Mick Jaggerkin on bongattu kylältä. Kysyn vaan että miksei yliopisto käytä näitä faktoja mainonnassaan? Olisin tullut tukka vielä pidemmällä putkella.
Poikaystävä listattiin tänään paikalliseen baari-ravintolaan kiireapulaiseksi, ensimmäistä keikkaa odotellessa. Tarkoittanee sitä ettei lähdetäkään pääsiäislomalla Islannin-kiertoajelulle, niin kuin etukäteen suunniteltiin. Huomattavasti taloudellisempi vaihtoehto tämä.
Koira-adoptioprojekti lopulta otti ja kariutui. Tämän hetkinen omistaja löysi Reykjavíkista uuden tyttöystävän, joka kuulemma "rakastaa koiria". Ei auta kuin toivoa että tyttö myös ymmärtää koirista jotain. Onpa Píla ainakin kerran elämässään pesty ja sen kynnet leikattu.
Aloitin viikko sitten 365-valokuvaprojektin. Yksi valokuva joka päivä vuoden ajan. Saattaa kertoa jotain elämästäni täällä, mitä blogi ei kerro. Tai sitten ei.
torstai 17. maaliskuuta 2011
Pienempiä ja isompia tapahtumia
Poikaystävä tuli tänne lauantaina. Katsotaan onko Ísafjörðurissa työtä saatavilla ulkomaalaiselle, pystyykö jäämään pidemmäksi aikaa vai pitääkö vain loman ja lähtee sitten takaisin. Toivomme edellistä.
Kurssin aiheena meriliikennöinti. Aavistuksen kuivaa, mutta hyvää vaihtelua kun näkökulma on vaihteeksi taloudellisempi, ekologian sijaan. Ja opettaja on hyvä. Esseenkirjoitus vain etenee hiukan nihkeästi, kun aihe ei ole niin oma.
Graduaihe alkaa vähitellen tarkentua. Paikallisesta suojelualueesta olisi tarkoitus tehdä kansainvälisen IUCN-luokituksen mukaan 1b, Designated Wilderness Area / Erämaa-alue, ja tarkoitus olisi tutkia miten sen vaikuttaa alueen käyttöön. Enää ei puutu kuin tutkimusmetodi.
Japanin maanjärjistys ja ydinvoimalakatastrofi ovat täälläkin ykköspuheenaiheena. Osalla on yhteyksiä maahan, yhden vanhemmat asuvat Kalifornian rannikolla tsunamivaara-alueella. Itse olen stalkannut pari vuotta sitten Japanissa tapaamani Tokiolaisen Facebook-profiilia ja todennut japanilaisen asenteen olevan jokseenkin pysäyttävä. Järistystä seuranneet pari päivää Tokiossa ilmeisesti tehtiin töitä kotona, ja heti kun junat kulkivat palattiin toimistolle ympäripyöreisiin työpäiviin, huolimatta siitä että sähköä ja elintarvikkeita on saatavilla vain vaivoin, ja ydinvoimala hengittää niskaan.
Tiiviissä kyläyhteisössä on puolensa. Kaverin koiranpentu raapaisi torstaina omistajalleen haavan sarveiskalvoon, juuri kun tämän poikaystävä oli lähtenyt viikonlopuksi konferenssiin pääkaupunkiin. Kyseinen vamma on ilmeisen tuskallinen ja varsin invalidisoiva, mutta naapurit tekivät potilaalle ruokaa ja käyttivät lääkärissä, ja me kävimme kaupassa, pidimme seuraa ja jonotimme kilpaa lenkittämään koiraa.
Koirista puheenollen, selvitän parhaillaan mahdollisuutta adoptoida täkäläisen kaverin kämppiksen koira. Kyseessä on nelivuotias bordercolliesekoitusnarttu, jota omistaja ei ulkoiluta eikä muutenkaan kummemmin huolehdi, joten kämppäkaverit ovat painostaneet hänet antamaan sen pois. Prosessi on kuitenkin vielä hyvin vaiheessa, palataan siihen kun tiedän enemmän.
Täällä ei vieläkään ole tylsää.
Kurssin aiheena meriliikennöinti. Aavistuksen kuivaa, mutta hyvää vaihtelua kun näkökulma on vaihteeksi taloudellisempi, ekologian sijaan. Ja opettaja on hyvä. Esseenkirjoitus vain etenee hiukan nihkeästi, kun aihe ei ole niin oma.
Graduaihe alkaa vähitellen tarkentua. Paikallisesta suojelualueesta olisi tarkoitus tehdä kansainvälisen IUCN-luokituksen mukaan 1b, Designated Wilderness Area / Erämaa-alue, ja tarkoitus olisi tutkia miten sen vaikuttaa alueen käyttöön. Enää ei puutu kuin tutkimusmetodi.
Japanin maanjärjistys ja ydinvoimalakatastrofi ovat täälläkin ykköspuheenaiheena. Osalla on yhteyksiä maahan, yhden vanhemmat asuvat Kalifornian rannikolla tsunamivaara-alueella. Itse olen stalkannut pari vuotta sitten Japanissa tapaamani Tokiolaisen Facebook-profiilia ja todennut japanilaisen asenteen olevan jokseenkin pysäyttävä. Järistystä seuranneet pari päivää Tokiossa ilmeisesti tehtiin töitä kotona, ja heti kun junat kulkivat palattiin toimistolle ympäripyöreisiin työpäiviin, huolimatta siitä että sähköä ja elintarvikkeita on saatavilla vain vaivoin, ja ydinvoimala hengittää niskaan.
Tiiviissä kyläyhteisössä on puolensa. Kaverin koiranpentu raapaisi torstaina omistajalleen haavan sarveiskalvoon, juuri kun tämän poikaystävä oli lähtenyt viikonlopuksi konferenssiin pääkaupunkiin. Kyseinen vamma on ilmeisen tuskallinen ja varsin invalidisoiva, mutta naapurit tekivät potilaalle ruokaa ja käyttivät lääkärissä, ja me kävimme kaupassa, pidimme seuraa ja jonotimme kilpaa lenkittämään koiraa.
Koirista puheenollen, selvitän parhaillaan mahdollisuutta adoptoida täkäläisen kaverin kämppiksen koira. Kyseessä on nelivuotias bordercolliesekoitusnarttu, jota omistaja ei ulkoiluta eikä muutenkaan kummemmin huolehdi, joten kämppäkaverit ovat painostaneet hänet antamaan sen pois. Prosessi on kuitenkin vielä hyvin vaiheessa, palataan siihen kun tiedän enemmän.
Täällä ei vieläkään ole tylsää.
tiistai 15. helmikuuta 2011
Peri-islantilaisia kokemuksia
Toissaviikon sunnuntaina pääsin lopultakin issikan selkään, kun muutama postaus taaksepäin mainittu belgialainen tarjosi meille vuononkierroksen hevosillaan.
Meiniki hevosten suhteen on täällä hivenen erilaista kuin Suomessa. Meidän ratsastusretkemme alkoi sillä että paimennettiin riittävä määrä hevosia tarhasta talliin (“Uskokaa minua, se on helpompaa näin,” huolimatta siitä että hevoset livistivät kolmesti). Sen jälkeen etsittiin kullekin suunnilleen sopivankokoiset varusteet, ja lähdettiin pihalle.
Islanninhevonen on laji sinänsä. Vaikka kaikki kyseisen paikan hevoset ovat hyvätapaisia ja luotettavia, on niissä jotain astetta villimpää kuin manner-eurooppalaisissa lajitovereissaan. Minun oma ratsuni, jonka nimeä en muista saati osaisi kirjoittaa, mutta jonka lempinimi oli Traktori, ei olisi millään suostunut kiertämään kehää tallipihassa muita ratsukoita odotellessamme, mutta joka toimi kuin ihmisen mieli kun lopulta päästiin kunnolla liikkeelle.
Teimme siis vajaan kahden tunnin lenkin aurinkoisessa talvi-illassa. Koettiin passit ja töltit, ja “Traktori” pääsi todistamaan minulle olevansa lempinimensä ansainnut, kun ratsastettiin alas jyrkälle, kivikkoiselle rannalle, jossa minua olisi hirvittänyt liikkua kävellenkin. Ratsuni valloitti sydämeni näyttämällä meille kaikille turvallisen tien läpi pahimpienkin paikkojen. Ja välissä päästeltiin maantietä niin paljon kuin hevoset vain halusivat juosta (ja nehän halusivat!).
Viime viikonloppuna lähdettiin kahdentoista hengen porukalla muutaman vuonon päähän Reykjanesiin, jossa hotelli tarjosi kohtuuhintaan Þorrablót-viikonlopun. Þorrablót on nimi alkuvuoden kuukaudelle vanhan islantilaisen kalenterin mukaan, ja Þorrablót-juhlaan kuuluu toinen toistaan eksoottisempien perinneruokien syöminen. Listalta löytyi mm. lampaannaaman puolikkaita (käytännössä pelkkää rasvaa, silmämuna mukaanlukien), hapatettuja pässinkiveksiä (suhteellisen vastenmielistä) ja hapatettua valaanrasvaa (erittäin vastenmielistä). Tulipahan koettua paikallista kulttuuria. Syömisen ohessa lilluimme hotellin valtavassa kuumavesialtaassa, teimme kävelyjä kauniissa talvi-ilmassa ja tanssimme huonon livebändin tahtiin hotellin kellarissa. Paluumatkalla käytiin vielä lämmittelemässä luonnon kuumavesialtaassa Heydalurissa (käytännön vinkki: jos kaksi maastoautoa pääsee ojan yli vain nelivedon avulla, ei kannata olettaa että vanha kaupunki-Daewoo pääsee siitä yli ollenkaan).
Nyt pitäisi sitten opiskella meriluonnonsuojelualueita. Ei haittaa ollenkaan, sillä suunnittelen kirjoittavani graduni aiheesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

