Kotiinpaluu oli hämmentävä kokemus. Vaikken ollut tämän kauempaa ollut poissa, ensimmäiset päivät tunsin olevani vieraassa paikassa vieraiden ihmisten ympäröimänä. Poikaystävä-parka joutui tästä kärsimään, kun en päässyt lainkaan samalle aaltopituudelle ympäristöni kanssa. Ensimmäisen viikon aikana tunne kuitenkin vähitellen haihtui, ja pääsin joulufiilikseen.
Joulu meni mukavan perinteiseen tyyliin. Jouluaattona Tärkeät Ihmiset olivat vielä tarpeettomasti hajallaan, mutta joulupäivänä saatiin sisko, siskonmies ja allekirjoittaneen poikaystäväkin saman pöydän ääreen. Joulunjuhlinnan ohella lomalla tuli pidettyä parit oikein hyvät bileet, ja muutenkin tavattua kaivattuja kavereita.
Matkustelu ei sitten tälläkään kertaa mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Lennolla Reykjavikista Helsinki-Vantaalle onnistuin tekemään matkustajan pahimman kardinaalimokan, eli hukkaamaan passini. Kävin sitten tekemässä siitä hälytyksen poliisiasemalle, ja viikkoa myöhemmin, kun olin jo tilaamaisillani uutta passia, se ilmoitettiin löytyneeksi. Löytötavaratoimisto ilmoitti lähettäneensä passin poliisin määräyksestä Helsingin poliisille, joka toimittaisi sen minulle.
Viikon verran odoteltuani, kun Islantiin paluuseen oli enää pari päivää, soittelin taas poliisille kyselläkseni missä passi kuppaa. Vastaus oli perussisällöltään muotoa "hae ite". Eipä siinä sitten muuta voinut kuin hypätä poikaystävän kanssa autoon ja karauttaa Helsinkiin. Onneksi päästiin samalla reissulla tervehtimään vanhaa kaveria Riihimäellä.
Helsinki-Ísafjörður-väli meni tälläkin kertaa sössimiseksi, vaikka tällä kertaa syy ei ollut yksinomaan minun. Muiden piikkiin meni se, että lentäessäni uudenvuodenpäivänä Helsingistä Kööpenhaminan kautta Reykjavikiin, matkalaukkuni katosi jonnekin matkalle. Tähän mennessä siitä ei ole kuulunut, joten alan menettää toivoni sen suhteen että se olisi jäänyt Tanskaan, ja epäillä että se on lähetetty jonnekin Kiribatille. Toivottavasti se kuitenkin jostakin löytyy, siellä kun on piilolinssejä, lääkkeitä ja muuta sekä olennaista että rahanarvoista tavaraa, sekä joululahjoja ja muita tunnearvoltaan tärkeitä esineitä, jotka HALUAN TAKAISIN.
Olin jo joskus aikaisemmin merkinnyt kalenteriini, koska tämän päivän lento lähti Reykjavikista Isaan. Onneksi tarkistin asian koneelle tallennetusta lentolipusta aamukahvilla istuessani, koska olinkin merkinnyt kalenteriin koneen saapumisajan Isaan. Siinä vaiheessa minulla olisi ollut vielä ihan hyvin aikaa kävellä terminaalille, mutta Google Mapsin kartta ja ohjeet johtivatkin minut harhaan. Löysin itseni vielä pienemmän lentoyhtiön vielä pienemmältä terminaalilta lentokentän toiselta puolelta noin 20 minuuttia ennen koneen lähtöaikaa. Onneksi minimalistisen terminaalin ihmiset tilasivat minulle taksin, ja ehdin kuin ehdinkin omalle lennolleni - hikisenä ja jokseenkin kiukkuisena. Samalla lennolla tuli kolme opiskelukaveria, jotka nauroivat myötätuntoisina avautuessani vastoinkäymisistäni.
Nyt olen siis onnellisesti kotona, joskin vailla reilua 21 kiloa matkatavaroita. Elämälle välttämättömiä tarvikkeita minulla kuitenkin onneksi on ihan riittävästi. Opiskelukaverit palailevat vähän kerrallaan, lukuunottamatta niitä jotka saivat vapautuksen vuoden ensimmäiseltä kurssilta aiempien biologianopintojen ansiosta. Huominen on vielä vapaa, tiistaina palataan yliopistolle. Elämä palautuuu taas totuttuihin uomiinsa.
ETA: Matkalaukku selvisi kotiin seuraavana päivänä, ehjänä ja kaikkine sisältöineen.
2 kommenttia:
Tuo otsikkoon lainaamasi Ultra Bran biisi on mahtava kuvaamaan juuri sitä olotilaa.
Voisit vielä kirjoittaa kirjan matkakokemuksistasi Islannin ja Suomen välillä. :D Onneksi selvisit kuitenkin jälleen ehjänä perille!
-j.
UB osuu kyllä hetkittäin todella naulan kantaan.
Juu, vielä pari tällaista reissua kun on edessä, niin kyllä näistä jonkinlaisen "Älä tee näin" self help -opuksen kokoaa. :D Hämmästyttävässä määrin mä olen louplta pudonnut jaloilleni joka kerran. Saa nähdä koska tuuri loppuu.
Lähetä kommentti