Alan vähitellen tottua...

- Siihen että amerikkalaiset/kanadalaiset kysyvät aina nähdessä “mitä kuuluu”, ja minä vastaan “hyvää, entä itsellesi”, yrittämättäkään keksiä mitään omaperäistä.
- Siihen että miespuolinen brittituttu puhuttelee minua täysin luontevasti nimellä ‘darling’, vaikka olemme tunteneet noin kaksi viikkoa ja hän on itse miehiin päin.
- Siihen että kylppärissä on hyytävää, koska kämppikset pitävät sielläkin ikkunaa auki 24/7.
- Siihen että lattiat ovat hiekan ja pölyn peitossa, koska meillä ei ole imuria ja osa kämppiksistä pyörii sisälläkin kengät jalassa.
- Siihen että ihmiset koskettavat minua puhuessaan. Ja joskus vaikkeivät puhuisikaan.
- Siihen ettei minulla ole televisiota, puhelinta eikä kuivauskaappia.
- Siihen että kadulla pyörivät kissat juoksevat kilpaa silitettäviksi eivätkä pakoon.
- Siihen että ajattelen englanniksi.
- Siihen etten osaa ajatella englanniksi muuten kuin liikuttamalla samalla huuliani.
- Siihen että aamulla yliopistolle mennessä tuuli vie jalat alta, ja kotiin palatessa on niin kuuma että on pakko ottaa takki pois.
- Siihen että olen ‘ulkomaalainen’ - täällä, vaikka Islannissa ollaankin, se tarkoittaa pääasiassa ei-englanninkielistä.
- Siihen että kaduilla haisee kala.
- Siihen että voin istua kaksin kaljalla nelivitosen miehen kanssa ja se on ihan normaalia.
- Siihen että pyykinpesukone kuulostaa hiukkaskiihdyttimeltä*.
- Siihen että tiedän miten päin neulepuikkoja pidetään kädessä.
- Siihen että kämppis naapurihuoneessa soittaa haitaria niin että ikkunat helisevät.
- Siihen että perjantaisinkin on luentoja.
- Siihen että torstai on pubi-ilta.
- Siihen että Yhdysvalloista ei sovi puhua pahaa täysin estottomasti. Sikäläisille tulee paha mieli.
- Siihen että tämä paikka on täynnä asioita joihin en todennäköisesti/toivottavasti totu ikinä: maisemat, revontulet, ihmiset ympäri maailmaa ja niiden toinen toistaan kummallisemmat elämäntarinat, sekä monet, monet muut asiat. Eläköön elämä.


*Ei tosin enää. Se kun otti ja hajosi eilen.