Viikonloppuaktivismia ja opiskeluongelmia

Viikonloppuna oli kanadalaisten Kiitospäivä. Kerättiin siis lauantaina nyyttikestit kokoon ja vietettiin pitkän kaavan illallinen. Mukana olivat suurin osa kurssin kanadalaisista, muutama amerikkalaisvahvistus, yksi emämaa Englannin edustaja, ja minä kaiketikin sitten edustamassa suomalaissiirtolaisia.

Sunnuntai oli tunnetusti 10.10.10. Suositun hääpäivän ja muun vastaavan ohella se oli myös kansainvälinen "työtalkoot hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi" -päivä. Eräs viime vuoden opiskelijoista on kunnon aktivistihippi (mitä suurimmalla rakkaudella), ja hän organisoi meistä alkusyksyn mittaan työryhmän järjestämään aktiviteettia kyseiselle päivämäärälle Islantiinkin. Ennen sunnuntaita tehtiin sitten pari vierailua lähikouluihin ja kerättiin roskia vuonon rannoilta. Sunnuntain päätapahtuma oli “torikokous”, jossa oli lapsille askartelua ja pelejä ja aikuisille infoa ja keskustelutilaisuus muutaman kaupungin poliitikon kanssa. Itapäivällä paikallinen elokuvateatteri pyöritti maksutta islantilaisen dokumenttielokuvan, jonka jälkeen seurasi lyhyt kysymys-vastaussessio elokuvan tuottajan kanssa. Illalla oli paikallisessa baarissa nyyttäri-illallinen, jossa tosin suurin osa osallistujista oli meikäläisiä.

Näin järjestävän tahon näkökulmasta päivä oli hyvä. Sää suosi, kävijöitä riitti ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä. Värväsimme mukaan myös Reykjavikin ja Selfossin, joissa järjestettiin vastaavia tapahtumia, ja kaikissa kolmessa kaupungissa kerättiin hallitukselle lähetettävä addressi päästöjen vähentämiseksi. Eihän se käytännössä mitään tule muuttamaan, mutta tulipahan tehtyä. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli siis hyvin onnistunut. Kuvia kiinnostuneille nähtävillä täällä.

Opiskelupuolella tunnelma ei tällä hetkellä ole ihan yhtä tyytyväinen. Karu totuus on, että kurssien organisointi ei tällä hetkellä oikein toimi. Tarkoituksena on että yksi kurssi kestää aina kolme viikkoa. Tilanne on kuitenkin se, että ensimmäisen kurssin opettaja kykeni olemaan Islannissa kaksi viikkoa, seuraavat kaksi yhden, eikä tulevasta ole mitään tietoa. Tämä tietysti tekee opetuksesta jossakin määrin tehotonta. Osa opiskelijoista on myös pettyneitä siihen että oikeastaan kaikessa lähdetään liikkeelle perusteista, koska monilla meistä - allekirjoittanut mukaan lukien - ei ole minkäänlaista asiaanliittyvää pohjakoulutusta.

Minä itse en valita kovin suureen ääneen. Yksi viikko opetusta kellon ympäri ja sen jälkeen kaksi viikkoa esseenkirjoitusta kellon ympäri on tietysti kaukana ideaalitilanteesta, mutta kävi täällä miten kävi, tulen joka tapauksessa palaamaan kotiin kera paljon hyödyllisemmän pahvin kuin mitä olisin saanut Jyväskylästä. Tarkoituksena on joka tapauksessa keskustella tilanteesta asiallisesti yliopiston johdon kanssa, katsellaan mitä tästä seuraa.

-Vilma

Alan vähitellen tottua...

- Siihen että amerikkalaiset/kanadalaiset kysyvät aina nähdessä “mitä kuuluu”, ja minä vastaan “hyvää, entä itsellesi”, yrittämättäkään keksiä mitään omaperäistä.
- Siihen että miespuolinen brittituttu puhuttelee minua täysin luontevasti nimellä ‘darling’, vaikka olemme tunteneet noin kaksi viikkoa ja hän on itse miehiin päin.
- Siihen että kylppärissä on hyytävää, koska kämppikset pitävät sielläkin ikkunaa auki 24/7.
- Siihen että lattiat ovat hiekan ja pölyn peitossa, koska meillä ei ole imuria ja osa kämppiksistä pyörii sisälläkin kengät jalassa.
- Siihen että ihmiset koskettavat minua puhuessaan. Ja joskus vaikkeivät puhuisikaan.
- Siihen ettei minulla ole televisiota, puhelinta eikä kuivauskaappia.
- Siihen että kadulla pyörivät kissat juoksevat kilpaa silitettäviksi eivätkä pakoon.
- Siihen että ajattelen englanniksi.
- Siihen etten osaa ajatella englanniksi muuten kuin liikuttamalla samalla huuliani.
- Siihen että aamulla yliopistolle mennessä tuuli vie jalat alta, ja kotiin palatessa on niin kuuma että on pakko ottaa takki pois.
- Siihen että olen ‘ulkomaalainen’ - täällä, vaikka Islannissa ollaankin, se tarkoittaa pääasiassa ei-englanninkielistä.
- Siihen että kaduilla haisee kala.
- Siihen että voin istua kaksin kaljalla nelivitosen miehen kanssa ja se on ihan normaalia.
- Siihen että pyykinpesukone kuulostaa hiukkaskiihdyttimeltä*.
- Siihen että tiedän miten päin neulepuikkoja pidetään kädessä.
- Siihen että kämppis naapurihuoneessa soittaa haitaria niin että ikkunat helisevät.
- Siihen että perjantaisinkin on luentoja.
- Siihen että torstai on pubi-ilta.
- Siihen että Yhdysvalloista ei sovi puhua pahaa täysin estottomasti. Sikäläisille tulee paha mieli.
- Siihen että tämä paikka on täynnä asioita joihin en todennäköisesti/toivottavasti totu ikinä: maisemat, revontulet, ihmiset ympäri maailmaa ja niiden toinen toistaan kummallisemmat elämäntarinat, sekä monet, monet muut asiat. Eläköön elämä.


*Ei tosin enää. Se kun otti ja hajosi eilen.