Ensivaikutelmia ja muita ajatuksia

Suomessa en olisi odottanut löytäväni kuollutta haita makaamasta asvaltilla yliopiston takana. Täällä sekin ilmeisesti kuuluu normipäivään.

Kadulla makaava hai on itseasiassa surullisen hyvä esimerkki islantilaisesta jätteidenkäsittelystä. Kierrätys on täkäläisille varsin vieras juttu. Pulloja ja tölkkejä kerätään, mutta kaikki muu poltetaan lämmikkeeksi. Länsivuonoilta kun ei juuri geotermistä energiaa löydy. Lisäksi kaikki mahdolliset jätevedet lasketaan suoraan mereen, ja niemen kärjessä on heti museoalueen takana tehdasalueiden yhteinen, vähemmän esteettinen kaatopaikka. Opiskelumotivaatiota kohottava näky.

Toista kouluviikkoa mennään, ja ainakin toistaiseksi olen ihan liekeissä. On ihan uutta että luennoilla puhutaan elävästä elämästä. Meille on ensimmäisestä päivästä alkaen opetettu sivuaineena poliitikkojen manipulointia. Pari ihan hyvää keskusteluakin on jo saatu aikaan, keskustelu ihmispopulaation mahdollisesta rajoittamisen tarpeesta ja sen toteuttamisen metodeista tosin oli lähteä hiukan lapasesta.

Me olemme varsin mielenkiintoinen kokoonpano. 25:stä kahdeksan on Kanadasta, kolme USA:sta ja loput ainakin Suomesta, Israelista, Kamerunista, Saksasta, Latviasta, Liettuasta, Englannista ja Hongongista. Miespuoleisia on 12 ja naispuoleisia 13, mikä on poikkeuksellista Islannissa, jossa 80% yliopisto-opiskelijoista on naisia. Enemmistö on kahdenkympin puolivälistä, mutta muutama yli nelikymppinenkin löytyy. Kaksi on naimisissa, toisen perheeseen kuuluu myös pari lasta.

Meidän ainut englantilaisemme ja yksi kanadalaisista ovat, no, suunnilleen saman kokoisia ja molemmilla on samantyylinen tukka ja parta. Tämä riittää siihen, että osa ihmisistä sekoittaa heidät keskenään. Siihen pisteeseen asti, että kun kyseinen kandalainen alkoi viime viikolla seurustella yliopiston saksalaisen harjoittelijan kanssa, suurin osa opettajista oli siinä uskossa että kyseessä oli tämä englantilainen. Mitään suurempaa kriisiä ei asiasta tiettävästi päässyt syntymään, mutta koska englantilaisella on identtinen kaksoisveli, otti hän asian lievästi hajoittavana. “Mihin mun pitää mennä että mua ei koko ajan sekoiteta johonkuhun toiseen?”

On virkistävää olla taas tosissaan vihreiden ihmisten keskellä. Tästä porukasta löytyy kunnon taisteluhenkeä, aina Greenpeace-vivahteisiin asti. Mulla oli Suomessakin joskus sellaisia kavereita, mutta sitten ne kaikki kyynistyivät ja alkoivat äänestää Kokoomusta.
Aktivismista puheenollen, 350.org.

Vaikka tämä on pieni, vuonojen keskelle suljettu kaupunki, jonka voisi kuvitella alkavan ahdistaa (ja talven pimeyden keskellä varmaan vielä alkaakin), täällä on jollakin kieroutuneella tavalla paljon vapaampi olo. Vaikka asukkaita on vain se neljä tuhatta, aktiviteetteja on kuitenkin joka lähtöön, ja koska kaikki on niin lähellä ja helposti saatavilla, elämää ei juurikaan tarvitse suunnitella etukäteen. Jos iltapäivällä tulee sellainen olo että tahtoo tehdä jotakin, voi kävellä pari korttelia ja olla jossakin, missä voi tehdä jotakin. Ja jos ihmisten naamat alkavat ahdistaa, voi aina kiivetä vuoren rinnettä vähän ylöspäin tai laskuveden aikaan aallonmurtajan taakse, ja huomata olevansa täysin yksin ja rauhassa itsensä kanssa.

Saa nähdä kauanko alkuhype kestää. Katsellaan miten tämä tästä kehittyy.

-Vilma