Minun Suomessa ollessani eräs kanadalaisistamme joutui testaamaan paikallista terveydenhuoltoa vähän ikävällä tavalla, hän kun väänsi polvensa sijoiltaan frisbeetä pelatessaan. Kiukkuiset opiskelukaverit kertoivat jälkeenpäin, kuinka apua haettaessa (sairaalaan oli tapahtumapaikalta n. 150 metriä) lääkärin ensimmäinen kysymys oli ollut: "Onko se joku jonka minä tunnen?" Tämän jälkeen kyseinen tohtori oli käynyt hakemassa parkkipaikalta autonsa, ajanut sillä tien yli parisenkymmentä metriä lähemmälle parkkipaikalle ja laahustanut sieltä rauhalliseen tahtiin katsomaan tuskissaan makaavaa potilasta. Seuraavan 45 minuutin ajan potilasta sitten tuijoteltiin kädet taskuissa, kunnes jostakin ilmestyi mystinen toinen mies, joka laittoi mitään sanomatta nivelen takaisin paikoilleen ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tämän jälkeen saatiin potilas sitten jo sisätiloihinkin hoitoon. Kipulääkettä ei ollut saatavilla ennen kuin sairaalassa, koska "ei mulla ole tässä kuin morfiinia." Röntgenkuvat otettiin seuraavana päivänä, kun potilas palasi omatoimisesti takaisin sairaalalle niitä pyytämään.
Jatkossa pyrimme siis pysyttelemään suurinpiirtein terveinä. Alla muutama kuva korvauksena kertomatta jääneistä tarinoista.
Suomalaisten ystäviemme kanssa kävimme kesäkuun lopulla seitsemän tunnin vaelluksella. Sää oli varsin vaikuttava.
Lunni Látrabjarkin lintukallioilla. Yllättävän pieniä olivat ne, vain hiukan puistopulua suurempia.
Yksityiskohta Isafjordurin Slutwalkilta heinäkuun 23. päivä.
Paikallisen pelastuslaitoksen harjoitukset satamassa pari pävää sitten.
