Viimeinen kurssi oli minulle tähänastisista vaikein. Yhteiskuntatieteistä hypättiin yhtäkkiä luonnontieteisiin, ja yhtäkkiä piti latoa numeroita Exeliin ja laskea vuoroveden aallonpituuksia. En ollut kuitenkaan ainoa eksyksissä oleva, ja matemaattisesti lahjakkaammat opastivat meitä kärsivällisesti, niin että kaikki tehtävät saatiin palautettua ajallaan.
Kurssin jälkimmäisen puoliskon opettaja oli vähintäänkin mielenkiintoinen tuttavuus. Keski-ikäinen walesilaisherrasmiesprofessori, joka viikonlopun juhlissa päätyi tanssimaan huonekaluilla naispuolisten opiskelijoidensa kanssa. Täysin viatonta ja sivustakatsojille huomattavan viihdyttävää. Näin meillä.
Lauantaina vietin viimeisen kokonaisen päiväni Isassa ennen joululomaa, ja täysin sattumalta siitä tuli minulle Hyvin Islantilainen Päivä. Islantilaisuus alkoi heti aamusta, jolloin pääsimme hevospaimeneen. Yhdessä lähilaaksojen pikkukylistä asuu nimittäin belgialais-tanskalainen pariskunta, joka avaa tänä jouluna kyläänsä belgialaisen kahvilan ja virittelee turistiratsastustoimintaa. Eräs viime vuoden opiskelijoista oli tutustunut heihin, ja tutustutti sitten muutaman asiasta kiinnostuneen meikäläisenkin, allekirjoittanut mukaan luettuna.
Pariskunnalla on tällä hetkellä neljä hevosta, jotka viettivät syyskauden laitumella parinkymmenen muun paikallisen hevosen kanssa. Lauantaina lähdettiin sitten keräämään tätä laumaa kotiin. Joillekin meistä tuli pienenä yllätyksenä se, että hevosia ei voi paimentaa aivan samoin kuin lampaita, ja 25 hevosta aiheuttikin meille melkein yhtä paljon päänvaivaa kuin kaksisataa lammasta. Lopulta ne saatiin kuitenkin ajettua tielle ja oikeaan suuntaan, ja loppupaimennus hoidettiin pääasiassa autoilla. Kun hevoset oli saatu talliin, istuimme vielä hetken aikaa pariskunnan kotona kahvilan yläkerrassa kahvilla ja juttelemassa. Ihmiset ottivat asiakseen kertoa iltapäivän seitsemännellä kuulla raskaana olevalle emännälle kaikkein pelottavimmat kuulemansa synnytystarinat.
Illalla osallistuin sitten suureelliseen joulubuffettiin paikallisessa ravintolassa. Vakibaarimme omistaja, minua vuoden vanhempi tyttö, ja hänen paras ystävänsä joka tällä hetkellä seurustelee kalifornialaisen kämppikseni kanssa, kutsuivat minut kanssaan ja lupasin että he saisivat vaatettaa ja ehostaa minut iltaa varten. Ehostusprojekti aloitettiin jo torstaina, jolloin sain uuden värin ja leikkauksen hiuksiini. Kun lauantaina pääsin kotiin hevospaimenesta, jouduin sitten totaalisen vaate- meikki- ja hiuspyörityksen uhriksi. Valmistuttuani en ollut tunnistaa kuvaani peilistä, mutta kieltämättä lopputulos oli esteettisesti varsin miellyttävä. Itse buffetti oli aivan valtaisan hyvä, ja sen päätyttyä bileet jatkuivat samaisessa paikassa ja buffettiin osallistumattomat ja siinä työskennelleetkin liittyivät seuraan. Sain niin paljon kehuja uudesta ulkomuodostani että selkärangan pituus kasvoi ainakin kaksi senttiä (“Saat mut toivomaan että olisin lesbo!”). Illan päätteeksi/aamun aloitukseksi päädyttiin vielä meille viimeisille oluille. Itse tosin kaaduin sänkyyn heti toivotettuani tärkeimmille ihmisille hyvät joulut.
Olen ehkä jo saarnannut liikaa yhteen postaukseen, mutta siltä varalta että tätä blogia eksyy joskus lukemaan joku joka harkitsee samaan ohjelmaan osallistumista/islantiin muuttamista/muuta vastaavaa, ajattelin raapustella kasaan jonkinlaisen tiivistelmän ensimmäisestä lukukaudesta. Yritetään pitää asiallisen mittaisena.
Koulusta
Opiskelupaikkana University Centre of the Westfjords on aivan ihana. Se on pieni ja intiimi, ja tunnelma on lähes kodinomainen. Yhtäkään henkilökunnan jäsentä ei ole vielä tullut vastaan, joka ei tekisi kaikkeaan auttaakseen apua anelevia opiskelijoita.
Me olemme vasta kolmas vuosikurssi, ja tuore koneisto tietysti yskähtelee vielä jonkin verran. Meillä tämä on näkynyt selkeimmin siinä että aikataulut eivät ihan toimi. Yksi kurssi käytänössä kaatui siihen että opettaja ei ehtinyt olla paikalla kuin viikon - kaikki toki läpäisivät, mutta tuskin kukaan mitään oppi.
Noin muuten opetuksen taso on täysin verrattavissa kokemuksiini suomalaisesta yliopistosta. Koen että tähän mennessä olen saanut täältä suunnilleen sen mitä tulin hakemaankin - olkoonkin että odotukseni olivat jokseenkin avoimia.
Ihmisistä
Lyhyesti sanottuna: Useimmat Ísassa tapaamani ihmiset ovat aivan loistavia persoonia. Kanssaopiskelijoista useimmat ovat hyvin vihertäviä ja kevyesti hipahtavia, ja olemme käyneet lukuisia maailmanparannuskeskusteluja sekä luokkahuoneessa että baaritiskillä. Meitä on myös sen verran moneen junaan, että mitä ikinä sitä keksiikään tehdä, joku samanmielinen löytyy lähes poikkeuksetta seuraksi. Erityismaininnan ansaitsee eräs viimevuotisista opiskelijoista, viidettä vuottaan Islannissa asuva britti, jonka seurassa olen viettänyt monet Islannissaoloaikani parhaat illat. Tässä on ihminen, jonka kanssa toivon pysyväni ystävänä myös pitkälle tulevaisuuteen.
Paikallisiinkin on vähitellen päässyt tutustumaan. Edellä tuli puhuttua baarinpitäjästä kavereineen, kuoron naiset ovat mahtavuutta, ja ihmiset joiden eläimiä olemme käyneet paimentamassa ovat ottaneet meidät avosylin vastaan, riippumatta siitä kuinka hyödyllisiä/asiantuntevia olemme olleet. Viimevuoden opiskelijat neuvoivat meitä tänne tullessamme hankkimaan tuttavuuksia myös yliopiston ulkopuolelta ja oikeassa olivat. Tuntuu hyvältä kun on siteitä myös paikallisiin ja kaupunkiin itseensä.
Kaupungista
Minä olen pikkukaupunki-ihminen. Minulle riittää oikein hyvin kaksi ruokakauppaa, kaksi baaria ja noin kolme ravintolaa. Ja pikkukaupunkien sarjassa Ísafjörður on eliittiä. Kokoisekseen kaupungiksi siellä on hämmästyttävän paljon toimintaa, ja kaikki tarpeellinen on alle 10 minuutin kävelymatkan päässä. Tästä seuraa sekin että mitään ei oikeastaan tarvitse suunnitella etukäteen, mikä sopii minulle oikein hyvin. Jos haluan koulun jälkeen ruokakauppaan, uimaan tai illalla baariin, pääsen sinne noin kolmessa minuutissa. Ja matkalla voin käydä hakemassa seuraa teoriassa ja käytännössä naapurissa asuvista opiskelukavereista.
Tietysti pikkukaupungissa on pikkukaupungin huonot puolet. Ihmisiä ei voi vältellä vaikka haluaisikin, ja kokoisekseen kaupungiksi Isasta löytyy tarpeettoman paljon kännihäiriköitä. Jostain syystä olen humalaisten myöhäiskeski-ikäisten setien ykkössuosikki. Onneksi pikkukaupungissa on myös melkein aina tuttuja herrasmiehiä tulemassa hätiin.
Ei pidä unohtaman myöskään ympäristöä. Melkein mihin tahansa katsoo, näkyy kauneutta, ja kiipeämään kutsuvat kukkulat ovat vain hiukan kauempana kuin lähin baari. Olen aina sanonut että ihmisen ikkunasta pitäisi näkyä joko vuoret tai meri, ja nyt näen vuoret ikkunasta ja meren parvekkeelta.
Asunnosta
Vinkki: Jos arvostat pitkiä yöunia etkä halua joutua pitämään huoneesi ovea lukossa joka toinen yö, älä muuta/anna kämppistesi muuttaa taloasi kylän yleiseksi jatkopaikaksi. Jos näin kuitenkin käy, ota ilo irti tilanteesta ja lisää olutta. ísafjörðurilaiset poliisitkin ovat ihan mukavia: Jos melutaso nousee niin korkealle että naapurit valittavat, he käyvät kohteliaasti huomauttamassa asiasta ja poistuvat sen jälkeen paikalta.
Totta puhuen, Punainen Talo on puutteellisia kylmäsäilytystiloja ja äänieristystä lukuunottamatta erinomaisen mainio asunto. Sängyt ovat mukavia ja patteritkin saa niin kovalle että veto ikkunoista ei haittaa. Ei suositella perheellisille/pariskunnille, mutta sitäkin enemmän sinkkuopiskelijoille (ja etäparisuhteellisille), jotka eivät ole liian tarkkoja yöunistaan. Lisäpisteitä jos osaat itse korjata pesukoneen, tiivistää ikkunat ja avata tukkeutuvat viemärit.
Harrastuksista
Neljäntuhannen ihmisen kyläksi Isassa on harrastusmahdollisuuksia vaikka muille jakaa. Omien ja kanssaopiskelijoiden kokemusten perusteella siellä voi laulaa, soittaa yhtä jos toista soitinta, pelata kaikenlaisia palloja, joogata, kutoa, käydä salilla, hiihtää, lasketella, surffata ja uida. Ja mahdollisesti yhtä sun toista muutakin mikä ei minulle ole vielä selvinnyt. Ja ehdottomasti kannattaa harrastaa. Paitsi että sitä kautta saa yhteyksiä paikallisiin, ihminen tarvitsee muutakin tekemistä kuin opiskelun. Varsinkin esseenkirjoitusviikoilla.
Kyllä, olen rakastunut tähän maahan. Samoin kuin tähän kaupunkiin ja näihin ihmisiin. Tulkaa ja kokeilkaa.
Hyvää joulua kaikille!
- Vilma
